Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen
Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhtei...
