Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhteissa,

Matkailuvinkki: valtava Versailles


77 hehtaaria puutarhaa. 6000 maalausta. 75 metriä pitkä peilisali. 50 suihkulähdettä. Oopperatalo. Kappeli. Nämä kaikki löytyvät Versaillesin palatsista ja sen tiluksilta. Paikalla oli alun perin vaatimaton metsästyslinna, joka levisi vuosien saatossa yhdeksi Euroopan loisteliaimmista palatseista. Tervetuloa virtuaalivisiitille Versaillesiin!

Ajattelin rustata blogiin jälleen matkailuvinkin valokuvien kera. Kävin Versaillesissa lokakuussa, mikä on normaalioloissakin turistisesongin ulkopuolista aikaa ja silloin sisään saattaa päästä alle tunninkin jonotuksella. Tavallisena aikana Versaillesissa vierailee noin 7 miljoonaa turistia vuodessa ja turistisesonkina siellä saa varautua tungokseen ja pitkiin jonotuksiin. Nyt Versailles oli hyvin autio, ja siksi ehkä hieman aavemainenkin näky. 





Versaillesin valtava palatsi puutarhoineen käsittää yli 80 hehtaaria ja se sijaitsee noin 16 kilometriä Pariisista lounaaseen. Matka taittui sujuvasti RER-junalla, johon aikuisen meno-paluulippu maksoi muutaman euron (hävitin jo lipun enkä muista tarkkaa hintaa, pahoittelut). Palatsi sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä juna-asemalta. Perillä saimme marssia suoraan lippuluukulle. Tässä pandemian aiheuttamassa dystopiassa on se hämmentävä puoli, että kaikki turistinähtävyydet melkein kaikuvat tyhjyyttään ja kaikkialla saa käyskennellä rauhassa ilman ihmismassoja. Se on huono bisneksen kannalta, mutta henkilökohtaisesti nautin siitä, ettei tarvitse jonotella tuntikausia eikä valokuvissani parveile liutaa ventovieraita. 

Palatsiin oli myynnissä sekä yhden että kahden päivän ”passeja”, eli sisäänpääsylippuja. Molemmista passeista oli huokeampi ja tyyriimpi vaihtoehto:
1 päivän passi on joko 20 tai 27 euroa ja 
2 päivän passi on joko 25 tai 30 euroa, 
riippuen siitä haluaako vierailla vain palatsissa vaiko sen lisäksi myös puutarhassa.

Jos puolestaan haluaa skipata palatsin ja käyskennellä pelkässä puutarhassa, sisäänpääsylipun hinta on 7,5–8,5 euroa aikuiselta. Osaan puutarhasta pääsee täysin ilmaiseksi. Kahdeksalla eurolla olisi irronnut lippu puutarhaa kiertävään ”junaan”, joka todellisuudessa oli pyörillä kulkeva turistivaunu.

Pelkkä puutarha tosin on kovin vaatimaton ilmaisu tälle 77 hehtaarin puistoalueelle, jossa on yli 400 veistosta ja 15 lehtoa. Alueella on useita rakennuksia itse palatsin lisäksi, kuten Petit Trianon, Grand Trianon sekä kuningattaren kylä Hameau de la Reine useampine rakennuksineen ja puutarhojakin on montaa eri sorttia: molempien trianonien puutarha, André Le Nôtren suunnittelema muotopuutarha sekä Marie-Antoinetten kiinalais-englantilainen puutarha ja kuninkaan Potager du roi -keittöpuutarha. Puistoon kuuluu myös kaksi suurta vesialuetta: Grand Canal (Suuri kanava) ja Pièce d'eau des Suisses (Sveitsiläiskaartin allas). 





Pompöösi, pompöösimpi, Versailles

Palatsin prameus, massiivinen koko, silmänkantamattomiin jatkuvat puutarhat, kulta ja kimallus saattavat aiheuttaa yliannostuksen näköaistille. Palatsin kuuluisin huone on peilein, patsain ja kattokruunuin koristeltu Peilisali, joka toimi tavallisemmin tanssiaisten, mutta myös Versailles’n rauhansopimuksen allekirjoittamisen näyttämönä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.  


Peilisali.

Itse palatsi levittäytyy 63 154 neliömetrin alalle ja siellä on yhteensä 2300 huonetta. Niissä käyskentely saattaa aiheuttaa rakkoja kantapäihin, ellei ole valinnut jalkaan hyviä kävelykenkiä. Valtavassa rakennelmassa on peräjälkeen huoneita, jotka ovat kuorrutettu silkillä ja satiinilla, arvokkailla maalauksilla, kullatuilla kyntteliköillä ja barokkityylisillä huonekaluilla. Ei uskoisi, että paikalla on alkujaan sijainnut huomattavasti vaatimattomampi metsästyslinna. 










Aurinkokuninkaan lempinimen saanut Ludvig XIV vietti lapsuutensa Versaillesin vanhassa metsästyslinnassa ja niinpä hän vetäytyi viettämään sinne myös vapaa-aikaansa valtaan astumisensa jälkeen. Kuninkaan virallinen asuinpaikka oli Louvren palatsi Pariisissa, mutta Versaillesin vapaa-ajanlinnaansa hän lopulta toteutti suureellisen visionsa Euroopan upeimmasta palatsista. Arkkitehtien mielestä huonompaa paikkaa suunnitelmille sai hakea, sillä maisemat olivat karut ja maaperä soinen. Aurinkokuningas vain huvittui siitä ajatuksesta, että hän voisi alistaa luonnon tahtoonsa rahalla ja mielikuvituksella. 

Luonnon alistumisesta kuninkaan tahtoon kuvaa hyvin sekin seikka, että palatsin vesialtaisiin saatiin vettä lopulta monimutkaisella vedensiirtojärjestelmällä, jota kutsuttiin Aurinkokuninkaan joeksi. Järjestelmään saatiin vettä Bièvre-joesta sekä aina Seinestä asti. Puistoissa risteili kanaaleja, akvedukteja, ojia ja vesiputkia yhteensä yli 200 kilometriä ja suihkulähteet suihkuttivat 3 600 kuutiometriä vettä joka tunti.

Hovi muutti vielä osin keskeneräiseen linnaan 6. toukokuuta 1682 ja samalla Verisalles’ista tuli kuninkaan virallinen asumus. Se palveli kuninkaiden kotina aina Ranskan vallankumouksen vuoteen 1789 asti, jolloin silloinen – ja viimeinen - Ranskan kuningas Ludvig XVI muutti Versaillesista Pariisiin. Keisari Napoleon muutti Versaillesiin vuonna 1810.


Ludvig XIV, Aurinkokuningas.

Ka(i)kki ei ole kultaa…

Kulta ja kimallus on palatsissa ylitsepursuavaa, mutta kyllähän kultauksissa, maalauksissa, kattokruunuissa ja koristekankaissa silmä kieltämättä lepää. On vaikea kuvitella, että kaiken sen kuninkaallisen loiston keskellä Aurinkokuninkaan hovissa haisi suoranainen sonta! Historia-lehden Aurinkokuninkaan linna oli oikea sikolätti -artikkelissa 
kerrotaan, että palatsin porttien takana oli vilinää kuin pienessä kaupungissa. Käytävillä kulki hoviväen lisäksi myös rottia ja lehmiä, joiden läjiä oli arvatenkin siellä täällä. Samoin ihmiset tekivät tarpeitaan käytävien nurkkiin. 

Aurinkokuningas ei kuulemma vessarauhaa tarvinnut, sillä hän saattoi ottaa hoviaan vastaan tarpeitaan tehden! Vaikka palatsissa muuten tuhlattiin vettä ylettömästi, sitä ei juuri kylpyvetenä käytetty. Kuningas ei järin välittänyt peseytymisestä, vaan hänet saatiin paraatikuntoon peruukein ja parfyymein, mutta vilisi silti syöpäläisiä. Aikalaiset kuvailivat kuninkaan ominaistuoksua villieläimelliseksi.

Kuinka paljon aikaa Versaillesin vierailuun kannattaa varata?

Riippuu varmasti säästä, seurasta ja käytettävissäsi olevasta ajasta – ja toki kiinnostuksesi määrästä historiaan tai kauniisiin esineisiin ja arkkitehtuuriin. Jos haluat koluta kaikki paikat taidegallerioista kuninkaallisiin makuuhuoneisiin ja kuningattaren kylästä kaukaisimpaan puutarhan kolkkaan saakka, suosittelen kahden päivän lipun ostamista. Toki päivälipullakin ehtii varmasti nähdä paljon, jos on kiinni kultaisessa oven rivassa heti avaamisaikaan. Versaillesin visiittiin kannattaa suhtautua kuin pienen kaupungin tutkimiseen, sillä kaupunki se todellisuudessa onkin.




Kahden alakouluikäisen lapsen kanssa jaksoimme lampsia palatsissa ja puutarhassa kuutisen tuntia. Lounas hoidettiin alta pois jo ennen palatsia eikä jonottamisiin mennyt lainkaan aikaa, mutta silti tuntui, että paljon jäi vielä koluamatta. Molemmat Trianonit sekä Hameau de la Reine jäivät toiseen kertaan. 

Lapset alkoivat olla jo aika kypsiä neljän tunnin kohdalla, jolloin päätimme piipahtaa palatsin matkatavaramyymälässä. Siellä on kaikkea kahden euron verhotupsusta kalliiseen keramiikkaan. Oli lahjatavaraa niin pikkuprinsessoille kuin -prinsseille sekä oman elämänsä marie-antoineteille. Itselleni myymälästä tarttuikin mukaan Nina’s Paris -teehuoneen Marie-Antoinette-teetä pinkissä peltirasiassa. Teen resepti ja valmistustapa juontaa Aurinkokuninkaan aikoihin ja Potager du roi -puutarhaan, jossa viljellään hedelmiä ja kasveja vielä tänäkin päivänä samoilla metodeilla kuin silloin ennen. 

Puodin jälkeen suuntasimme puutarhaan, jossa oli ihanan rauhallista. Lokakuinen puolipilvinen sää ei välttämättä tuonut esiin puutarhan kauneinta loistoa, mutta olon se teki seesteiseksi. Meille kerrottiin, että puutarhan suihkulähteillä on vartin välein esitys, jolloin suihkulähteet ”tanssivat” musiikin säestyksellä. Todistimme tanssia, mutta musiikkia ei kuulunut – liekö ollut säästötoimi vai jättivätkö musat pois vähäisen yleisön vuoksi. Kaunista veden tanssi oli ilman musiikkiakin. Söimme samalla eväitä, ja eväitä kannattaa ottaa palatsipäivään mukaan muutenkin. Ymmärrykseni mukaan normaalioloissa kahviloiden ja ravintoloiden jonot ovat pitkät ja hinnat kalliit. Suihkulähteiden tanssin ja evästauon jälkeen suuntasimme kohti juna-asemaa ja Pariisin-kotiamme.






Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä eläminen maksaa Pariisissa?

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen