Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhteissa,

Pari faktaa ja ajatusta koronasta

Kuva
  Positiivisten koronatestitulosten määrä on huidellut viime päivinä Ranskassa ennätyksellisissä lukemissa. Yhden viikon sisällä yli 10 000 positiivisen tapakusen raja ylittyi kahdesti. Covid19-testeihin pääsy on ollut hidasta aina ajanvarauksesta testiajan saamiseen ja testiin jonottamiseen. Positiivisten tulosten räjähdysmäistä kasvua selittää se, että testausten viikoittainen lukumäärä on kasvanut toukokuun 200 000 testistä peräti miljoonaan. Ranskan terveysministeri kertoi 18.9. järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että testauskapasiteetti on juuri saavuttanut 1,2 miljoonan testin viikkotahdin. Ranskan koronastrategiaa viilataan jatkuvasti ja presidentti Macron linjasi hiljattain, että nyt pyritään elämään viruksen kanssa sen sijaan, että se pyrittäisiin kokonaan nitistämään. Maan johdon viesti on se, että hallitus ei tule enää linjaamaan koko Ranskan laajuisia toimia, vaan pikemminkin tehdään lääni- ja kaupunkikohtaisia päätöksiä rajoitusten sekä muiden varotoimenpiteiden suhtee

Viikon antikliimaksit: pommiuhka ja veitsi-isku

Kuva
  Kun kotikaupungissa tapahtuu perusturvallisuudentunnetta vavisuttavia asioita, ensimmäinen reaktio on tiedonjano, sitten iskee epäusko ja huoli. Kuluvan viikon sisällä Pariisissa on ollut pommiuhka Eiffel-tornissa sekä veitsi-isku kadulla 11. kaupunginosassa. Tuntuu epätodelliselta olla täällä tapahtumien keskipisteessä, koska aiemmin terrorismi ei ole osunut maantieteellisesti näin lähelle itseä. Samalla tunnen huojennusta, etten sattunut kumpaankaan paikkaan juuri kyseisinä hetkinä.  Terrori-iskuja tapahtuu maailmalla valitettavasti paljon – vaikka väitetäänkin, että elämme ihmiskunnan historian rauhanomaisinta aikaa. Tasaiseen tahtiin uutisissa kerrotaan niin pommi-, auto-, kuin veitsi-iskuista, ja viime vuosina niitä on tapahtunut kiihtyvään tahtiin myös Euroopassa. Perjantaina 25.9.2020 tehty veitsi-isku tapahtui tismalleen samassa paikassa, jossa aseistautuneet miehet hyökkäsivät Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen surmaten 12 ihmistä vuonna 2015. Lehden julkaisemat u

Kanelipullia ja muita keinoja koti-ikävän karkottamiseen

Kuva
  Vaikka koen olevani kovin etuoikeutettu sapattivuodestani Pariisissa, uusi arki ummikkona miljoonakaupungin vilinässä tekee olon välillä melko pieneksi. Uskon, että vuoden aikana tulee kova ikävä tuttuja juttuja, läheisistä ja ystävistä puhumattakaan. Onneksi Pariisista löytyy myös joitain suomalaisia sekä pohjoismaalaisia yrityksiä, joiden turvasatamaan voin koti-ikävissäni ankkuroitua. Esittelen tässä muutaman pohjoismaisen paikan, joissa ulkosuomalaisen on hyvä käydä ihan vain kannatusmielessä – ja vaikka lohturuokkimassa itseään esimerkiksi ruotsalaisella fika-hetkellä! Olemme asuneet Pariisissa kuukauden päivät. Tuttavapiiriimme kuuluu enimmäkseen suomalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia. Ihan ensimmäisiä paikkoja, joita pohjoismaiset tuttavamme meille suosittelivat, oli Affären-niminen kahvilapuoti 8. kaupunginosassa. Affareniä pitää ruotsalainen rouva, jonka vanhempi poika on myös töissä kahvilassa. Tiskin takana palvelee toisinaan myös toinen ruotsalaisrouva, ja asiakaskunn

Pitihän se nyt kokea: Tour de France

Kuva
  Tour de France, Ranskan ympäriajo, on maailman tunnetuin ja vanhin pyöräilykilpailu. Vuonna 1903 käyntiin polkaistut kisat ovat kokeneet vuosien saatossa takapakkeja ja niin meinasi käydä tänäkin vuonna, kun korona laittoi kepukoita pinnojen väliin. Kisa järjestettiin tavallista myöhäisempään ajankohtaan ja osa joukkueiden huoltotiimeistä joutui jäämään pois positiivisten Covid19-testitulosten vuoksi, mutta kisa lopulta toteutui 29.8.-20.9.2020. Satuimme parahiksi paikalle, joten olihan meidän mentävä seuraamaan kilpailijoiden saapumista Champs-Élysées’lle. Kuulun itse pyöräilykilpailuja seuraamattomaan kansanosaan ja jos siellä näytön toisella puolella on muita kaltaisiani, niin alta voit lukea Ranskan ympäriajon lyhyen oppimäärän. Vuoden 2020 reitin näet täältä . - Tour de Francen isä on L´auto magazinessa vaikuttanut journalisti Geo Lefevre - Lehden julkaisija Henri Desgrange lähti mukaan Lefevren hulluun ideaan ja  ensimmäinen ympäriajo poljettiin 1.7.1903 - Kilpailureitti

Suomi VS. Ranska – tapansa kullakin

Kuva
  Asetettuamme taloksi, huomasin heti pari seikkaa, jotka ovat Pariisissa eri tavalla kuin kotona. Joihinkin arkisiin asioihin on Suomessa niin tottunut, että ei ole edes tajunnut niiden olevan täysin ainutlaatuisia keksintöjä koko maailmassa. Listasin muutaman asian, jotka ovat eri lailla Suomen ja Ranskan kerrostaloasumisen välillä. 1. Hygieniahommat 🛀 En tiedä tarvitseeko aiheesta muuta sanoa kuin bidé. Kotitalomme on rakennettu noin 200 vuotta sitten. Toki taloa on rempattu ja modernisoitu – tosin viimeksi ehkä 90-luvulla – mutta asunnossamme on ihka aito alapesuallas. Bidé on vielä epäkäytännöllisesti eri tilassa kuin wc-pönttö, että kun haluaisit vessakäynnin jälkeen hieman alapeseytyä, niin siirryt pytyltä housut kintuissa kylpyhuoneeseen 😆. Kahden hanan taktiikalla veden lämpötila on tietenkin aina väärä, joten on suuri riski joko polttaa tai kylmettää privaatit paikkansa. Kyllä tuli heti ikävä käsisuihkua! Tiesitkö muuten, että suomalaisen alapesusuihkun kehitti tiettäväst

Matkailuvinkki: Luontoystävän Jardin des Plantes

Kuva
  Lupasin antaa blogissani myös matkailuvinkkejä, ja tässä niistä ensimmäinen. Lapsille ja eläinrakkaille tyypeille ehdoton käyntikohde on kasvitieteellinen puutarha Jardin des Plantes Pariisin 5. kaupunginosassa. Alueella riittää nähtävää moneksi tunniksi ja me satuimme paikalle sadepäivänä, joten tutustuimme kuurojen välissä vain osaan tästä upeasta kaupunkikeitaasta. Ruokailimme myös paikan ravintolassa, joka oli interiööriltään ja konseptiltaan todella onnistunut! Vuonna 1626 perustettu Jardin des Plantes oli alun perin lääkinnällisten kasvien puutarha, joka levisi ajansaatossa silmiä hiveleväksi kokonaisuudeksi, joka nykyään käsittää useita eri alueita. Täältä löydät lapsia (ja aikuisia) kiehtovan labyrintin tähystystorneineen (jonka näkymät kylläkin peittyvät yli 400-vuotiaiden puiden latvoihin), kaksi lasipaviljonkia, joissa on meksikolaisia ja australialaisia kasveja, aivan mahtava eläintarha sekä luonnontieteellinen Muséum National d´Histoire Naturelle -museo, jossa on mm.