Viikon antikliimaksit: pommiuhka ja veitsi-isku

 Kun kotikaupungissa tapahtuu perusturvallisuudentunnetta vavisuttavia asioita, ensimmäinen reaktio on tiedonjano, sitten iskee epäusko ja huoli. Kuluvan viikon sisällä Pariisissa on ollut pommiuhka Eiffel-tornissa sekä veitsi-isku kadulla 11. kaupunginosassa. Tuntuu epätodelliselta olla täällä tapahtumien keskipisteessä, koska aiemmin terrorismi ei ole osunut maantieteellisesti näin lähelle itseä. Samalla tunnen huojennusta, etten sattunut kumpaankaan paikkaan juuri kyseisinä hetkinä. 

Terrori-iskuja tapahtuu maailmalla valitettavasti paljon – vaikka väitetäänkin, että elämme ihmiskunnan historian rauhanomaisinta aikaa. Tasaiseen tahtiin uutisissa kerrotaan niin pommi-, auto-, kuin veitsi-iskuista, ja viime vuosina niitä on tapahtunut kiihtyvään tahtiin myös Euroopassa.

Perjantaina 25.9.2020 tehty veitsi-isku tapahtui tismalleen samassa paikassa, jossa aseistautuneet miehet hyökkäsivät Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen surmaten 12 ihmistä vuonna 2015. Lehden julkaisemat uskonnollissävytteiset pilakuvat olivat motiivi terroriteolle. Vuoden 2015 iskua käsittelevä oikeudenkäynti alkoi Pariisissa juuri ja oletetaan, että näillä kahdella teolla on kytkös toisiinsa.

Jälkimmäisessä iskussa haavoittui kaksi Premières Lignes -tuotantoyhtiön työntekijää. Yhtiö toimii samassa rakennuksessa kuin satiirilehti aiemmin. Nämä kaksi henkilöä olivat todennäköisesti tupakkatauolla ja siksi kohtasivat lihavetisellä tai machete-veitsellä puukottaneen henkilön. Epäilty tekijä on saatu jo kiinni ja muita epäiltyjä ei toistaiseksi ole.

Ihmismieli on siitä mielenkiintoinen, että se ulkoistaa itsensä käsityskyvyn ylittävältä pahuudelta. Jos mediassa uutisoidut järkyttävät tapahtumat eivät koske juuri omaa lähipiiriä tai yhteiskuntaa, tapahtunutta kauhistelee hetken ja sitten sitä jatkaa jokapäiväistä elämäänsä. Surffasin hieman netissä, koska tämä ilmiö kiinnostaa. Löysin artikkelin, jossa Tampereen yliopiston Mielenterveyden psykologian tutkija Kirsi Peltonen kertoo, että terrori-iskuista kertovat uutiset koskettavat ihmistä etenkin silloin, jos tapahtumapaikka on ihmiselle tuttu. Hän myös sanoo, että nykyisessä tietotulvassa järkyttävätkin uutiset menettävät merkitystään ja osa turtuu huonoihin uutisiin.

Omat fiilikset eilisten tapahtumien h-hetkellä olivat epäusko, typertyneisyys ja huoli. Huoli lähinnä siitä, että nyt olen perheeni kanssa suhteellisen lähellä tapahtumapaikkaa. Myös aivojen rationaaliset osat ryhtyivät raksuttamaan käytännön asioiden kimpussa ja selvittelin, miten tapaus vaikuttaa julkiseen liikenteeseen ja liikkumiseen kaupungilla. Meidän ja 11. kaupunginosan välillä on jonkin verran etäisyyttä, joten lapsen koulun suunnalla kaikki toimi normaalisti ja lapset sai hakea koulusta tavalliseen tapaan. Uutistietojen mukaan 3., 4. ja 11. kaupunginosa oli suljettu niin metroasemien kuin koulujen ja päiväkotien osalta – lapset pidettiin jonkin aikaa sisätiloissa turvatoimena.

Täytyy myöntää, että ulos lähtiessäni kuljin ehkä tavallista valppaampana ja ympäristöä tarkkaillen. Mutta aika pian sitä keskittyi lapsen kanssa ihan niihin tavallisiin perjantaipäivän asioihin; haettiin kaupasta herkkuja ja suunniteltiin viikonlopun ohjelmaa. Ehkäpä tuo tutkijankin mainitsema turtumus vaikuttaa omaan käytökseen ja toisaalta, elämä jatkuu.

Pelko – uhka vai mahdollisuus?

Terrorismiin liittyy aina pelkoa ja sen voimallahan terroristit ihmisiä manipuloivatkin. Kuuntelin tässä hiljattain äänikirjana Henkka Hyppösen Pelon hinta -tietokirjan. Kirjassaan Hyppönen avaa mielenkiintoisella tavalla pelon tunteen aiheuttamia käytösmalleja sekä pelon hyviä ja huonoja puolia.

Itse kiinnostuin kirjasta, koska olen armoton etukäteen murehtija ja tietyissä asioissa uskomaton pelkuri. Halusin ymmärtää, miksi suhtaudun joihinkin asioihin jopa irrationaalisesti. Kuuntelin kirjaa nyt vielä uudestaan ja poimin sieltä tännekin muutamaan mielenkiintoisen faktan pelosta. Suosittelen kirjaa aivan kaikille, olitpa sitten pelkuri tai rohkelikko!

• Pelon alkuperäinen tarkoitus on ollut suojata meitä vaaroilta. Pelko liittyy selviytymiseen; oli se sitten perusteltua tai kuviteltua. Jokainen liittää pelkoon omat merkityksensä.
  
  
• Ihmiset poikkeavat muista eläimistä siinä, että olemme huolisamme asioista, joita ei ole tapahtunut ja joita olemme kuvitelleet. Voimme jopa pelätä asioita, joita ei ole olemassa, kuten kummituksia.
  
  
• Tietoisella mielellä on rajallinen prosessointikyky. Sillä on sekä sisäsyntyisiä että opeteltuja riskinhallinnan työkaluja.
  
  
• Mielen riskinhallinnan työkaluja ovat tunteet ja nyrkkisäännöt. Tunteet kertovat, pitääkö asiaa lähestyä vai pitääkö siitä etääntyä. Usein nämä tunteet ovat alitajuisia. Nyrkkisäännöt puolestaan ovat logiikkaan ja elämänkokemukseen pohjautuvia työkaluja.
  
  
• Liian pitkälle vietynä pelon tunteista on haittaa. Pelolla voi olla liikkeellepanevia vai tuhoisia vaikutuksia. Ihmisiltä jää pelkojen vuoksi paljon tekemättä tai asioita saavuttamatta. Pelolla voi myös saada paljon aikaan mediassa, politiikassa, yhteiskunnissa, yrityksissä.
  
  
• Pelko ei ole epämäärinen tai hahmoton. Se on psykologinen ilmiö sekä myös elimistön ja ihmisten välinen ilmiö. Sydän hakkaa, kämmenet hikoavat ja ihmisäänet etääntyvät, kun pelko valtaa mielen.
  
  
•  Evoluutio loi meihin selviytymisen edellytyksenä toimivan keskushermoston. Hermostomme olettaa aina, että kaikki uhat ovat fyysisiä.
  
  
• Hermostolliset muutokset vaikuttavat hengitykseen, mutta muuttamalla hengitystä, voimme vaikuttaa hermostoon (joka toimii kuin termostaatti).
  
  
•  Kiertäjähermojarru voi toimia meitä itseämme vastaan esimerkiksi sosiaalisissa pelkotiloissa. Jos kärsii vaikkapa esiintymispelosta, kannattaa lisätä sanoja lauseisiin ja hengittää sisään vasta lauseen lopussa.

Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja