Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhtei...

Matkakertomus, osa 1: kahdeksan kaupungin interrail Etelä-Ranskassa

Kuva
  Pariisissa vietettiin talvilomaa samalla helmikuun viikolla kuin Etelä-Suomessa. Kun Suomessa hiihdettiin ja laskettiin pulkkamäkeä, täällä ihailtiin hiljalleen puhkeavia kirsikankukkia. Moni ranskalainen suuntasi talvilomallaan Alpeille, mutta me päätimme jatkaa Ranskan-kierrostamme Toulousesta, mihin syyslomalla jäimme. Mini-interrail -matkalla reissasimme junilla halki lounaisen ja eteläisen Ranskan.  Kerroinkin jo aiemmassa blogipostauksessani, että syyslomareissumme päättyi suunniteltua aiemmin Ranskaan julistetun lockdownin vuoksi. Silloin Toulouse jäi meiltä tyystin näkemättä, joten rakensimme helmikuisen kiertomatkamme reitille Pariisi-Toulouse-Carcassonne-Perpignan-Montpellier-Nimes-Avignon-Arles-Séte-Pariisi . Talvilomamme aikaan Ranskassa vallitsi ulkonaliikkumiskielto iltakuudesta aamukuuteen ja kaikki ravintolat, kahvilat ja museot pysyivät suljettuina. Ravintolasulun vuoksi elimme matkallamme pääosin kolmioleivillä, salaateilla, hedelmillä ja täytetyillä patong...

Kirpputorikärpäsen pörräilyjä

Kuva
  Pariisissa päivät tuntuvat kiertävän kehää, koska elämme yhä rajoitustoimien värittämää elämää. Kevät saapuu hyvin hiljalleen, ja vaikka kirsikka- ja magnoliapuissa kukat jo kukkivat, sää on toisinaan epävakaa ja hyinen. Tekeminen rajoittuu ulkoiluun sekä osteluun, ja nämä kaksi asiaa on helppo yhdistää kirpputorilla. Tällä kertaa esittelen kolme uutta paikkaa; Chercheminippes, Marhé aux puces de Vanves sekä Auteil Bonnes Affairs. Pahoittelut, että blogissa on ollut viime ajat hieman hiljaista. Edellisen ja tämän postauksen väliin mahtuu kuukausi! Kuukauteen on mahtunut viikon mittainen vauhdikas loma – jonka matkakertomus on minulla edelleen työn alla – ja perusarkea, joka on vienyt aikaa kirjoittamiselta. Arki on koostunut lähinnä kauppareissuista, kävelyistä yksin ja yhdessä ystävien kanssa sekä kirppiskierroksista, koska juuri muualle kuin kaduille ja kauppaan ei pääse. Siispä ajattelin kertoa parista uudesta kirpputorilöydöstä, joita olen viime aikoina tehnyt. Chercheminippe...