Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhteissa,

Matkakertomus, osa 1: kahdeksan kaupungin interrail Etelä-Ranskassa

 


Pariisissa vietettiin talvilomaa samalla helmikuun viikolla kuin Etelä-Suomessa. Kun Suomessa hiihdettiin ja laskettiin pulkkamäkeä, täällä ihailtiin hiljalleen puhkeavia kirsikankukkia. Moni ranskalainen suuntasi talvilomallaan Alpeille, mutta me päätimme jatkaa Ranskan-kierrostamme Toulousesta, mihin syyslomalla jäimme. Mini-interrail -matkalla reissasimme junilla halki lounaisen ja eteläisen Ranskan. 

Kerroinkin jo aiemmassa blogipostauksessani, että syyslomareissumme päättyi suunniteltua aiemmin Ranskaan julistetun lockdownin vuoksi. Silloin Toulouse jäi meiltä tyystin näkemättä, joten rakensimme helmikuisen kiertomatkamme reitille Pariisi-Toulouse-Carcassonne-Perpignan-Montpellier-Nimes-Avignon-Arles-Séte-Pariisi.

Talvilomamme aikaan Ranskassa vallitsi ulkonaliikkumiskielto iltakuudesta aamukuuteen ja kaikki ravintolat, kahvilat ja museot pysyivät suljettuina. Ravintolasulun vuoksi elimme matkallamme pääosin kolmioleivillä, salaateilla, hedelmillä ja täytetyillä patongeilla. Päivälliset ja iltapalat ostimme hetki ennen kauppojen sulkemisaikaa, pakkasimme ne kylmäkassiin ja söimme myöhemmin hotellihuoneessa. Matkassa oli näin ihan autenttista reilaustunnelmaa, kun ravintolaelämykset loistivat poissaolollaan!

Lomaamme voisi kuvailla myös aktiivilomaksi, koska askelia kertyi joka päivä yli 10 000 – askelennätyksen teimme kohteista suurimmassa, Toulousessa (16862). Kaikista kaupungeista muodostui meille päivässä varsin hyvä kokonaiskuva ja aika tuntui riittävän, koska nyt ei ollut mahdollisuutta käydä museoissa tai liioin muissakaan sisätiloissa.

Päivä 1. Pariisi-Toulouse, 678 km |TGV 19.52-00.09| Ibis styles Toulouse Gare Centre Matabiau**

Ulkonaliikkumiskieltoa oli mahdollista kiertää niin, että kiellon aikana sai olla esimerkiksi lentokoneessa tai junavaunussa. Halusimme optimoida ajan sekä välttää ruuhkaisimmat junavuorot koronan vuoksi. Siispä lähdimme matkaan vasta perjantai-iltana ja saavuimme perille puolilta öin. Varasimme perhehuoneen juna-asemaa vastapäätä sijaitsevasta konstailemattomasta, mutta siististä hotellista. Hotelliaamiainen oli järjestetty niin, että täytimme respassa lapun ruokatoiveistamme ja noudimme valmiiksi tarjottimille pakatut aamiaistuotteet sovittuna aikana ja söimme aamiaisen huoneessamme.


Päivä 2. Toulouse | Ibis styles Toulouse Gare Centre Matabiau**

Toulouse on väkiluvultaan hieman Helsinkiä pienempi (479,553 asukasta vuonna 2017), mutta jos mukaan lasketaan esikaupungit, väkeä on jo puolitoista miljoonaa. Lempinimeltään vaaleanpunaista kaupunkia (ville rose) halkoo Garonne-joki, jonka vesi on kirkas ja virta voimakas. Toulouse on saanut lempinimensä sen upean tiiliarkkitehtuurin vuoksi. Tiilirakennukset ja taidokkaat takorautakoristeet totisesti hallitsevat kaupunkikuvaa. 




Aamiaisen jälkeen suuntasimme ulos ja suuntavaistoisempi puolisoni toimi kartturina. Aloitimme kierroksemme La Place du Capitole -aukiolta, jota reunustaa ainutlaatuisella kivi- ja tiilijulkisivulla varustettu kaupungintalo (l'hôtel de ville) ja muita upeita punatiilirakennuksia. Hauska yksityiskohta aukiolla on maahan upotetut horoskooppimerkkien symbolit sekä kaupungintaloa vastapäätä oleva 29 kattofreskon kokoelma. Katossa komeilevien freskojen alla kulkee pilarien reunustama käytävä, jonka varrella sijaitsee pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Aukiolla oli myös torimyyjiä kojuineen.




Aukiolta suuntasimme Rue du Taur -kadulle (härkäkatu), jonka alkupäässä piipahdimme ihastuttavaan artesaanisuklaapuotiin nimeltään La Compagnie du Chocolat. Tarjolla jos jonkinsorttista suklaaherkkua ja tiskin takana ollut herra oli asiakaspalvelun aatelia. Hän kertoi meille muun muassa orvokeista, joista Toulouse on tunnettu. Erityinen herkku on kristalliorvokit, jotka ovat sokeriin kastettuja kukan terälehtiä. Kukista tehdään koristeita jälkiruokiin sekä saadaan väriä makeisiin ja alkoholijuomiin. Orvokkia kasvaa luonnonvaraisena Toulousen ja Carcassonnen välillä, ja orvokin purppura on Toulousen tunnusväri.


Jatkoimme matkaamme tien päähän, jossa eteemme nousi kaunis Saint Sernin -kirkkorakennus. Se on rakennettu 1000-luvulla ja tätä nykyä Unescon maailmanperintökohde. Valtavan kokoinen kirkkorakennus lukuisine veistoksineen ja yksityiskohtineen, maanalaisine kryptineen ja 21-metrisine tapuleineen herättää kunnioitusta aikansa arkkitehtuuria ja miestyövoimaansa kohtaan. Ulkona kirkkoa reunustaa kaunis takorautaportti ja ikiaikainen mukulakivetys.




Kirkolta suuntasimme Arnaud Bernard -kortteliin, joka on tunnettu katutaiteen alueena. Varsinkin Rue Gramatin varrella talojen seinät ja ovet peittyvät värikkäisiin freskoihin ja graffitimaalauksiin, joista korkeimmat kipuavat 30 metriin. Kortteli on Instagram-kuvaajien suosiossa, tsekkaa vaikkapa #ruegramat



Lyhyen ulkoruokinnan jälkeen lähdimme seuraamaan Canal du Midi -kanavaa, jota reunustaa kaunis ja vehreä kävelytie ja paikoin sitä halkoo pienet kiviset sillat. Kanavan rannalla seisoo myös vuonna 1893 perustettu tupakkatehdas, jossa viimeiset savukkeet käärittiin vuonna 1979. Tehtaassa oli lähes 2000 työntekijää, joista suurin osa naisia. Tämä lienee syynä sille, että tehtaalla oli jopa oma lastentarha.


Jatkoimme matkaa kanavan reunalta ja päädyimme ylittämään Ponte des Catalan -sillan, josta oli hienot näkymät Garonne-joelle. Edessämme aukesi kuvauksellinen näkymä vastapäiselle Sain Pierren sillalle sekä sen päädyssä seisovalle Hôpital de La Grave -sairaalalle. Oikaisimme kuuden hehtaarin sairaala-alueen poikki ja päädyimme Ponte Neuf -sillan poikki takaisin Garonnen toiselle puolelle. Kiertelimme katuja ja poikkesimme parissa second hand -liikkeessä allekirjoittaneen toiveesta. 





Seuraavaksi kartturimme opasti meidät ostoskaduilta Place d'Assezat -aukiolle. Tiesitkö että pastellinsininen sävy on kotoisin Toulousesta? Alueella kasvaa erityinen pastellikasvi (Pastel Isatis Tinctoria L), josta saatiin uuttamalla hentoa sinisen sävyä värittämään niin kankaita kuin rakennusten puupintoja. Pastellia kutsuttiin Toulousen siniseksi kullaksi, sillä 1500-luvulla pastellikauppiaat tuottivat valtavasti omaisuutta Toulousen kaupungille. Alueelta vietiin pastellia kaikkialla Eurooppaan, kunnes synteettiset sinivärit kehitettiin 1600-luvun alussa. Etenkin herra nimeltä Pierre d’Assézat teki valtavan omaisuuden pastellikaupoilla ja rakennutti kaupungin hulppeimman rakennuksen, Hôtel d'Assézat'n joka seisoo paikallaan vielä tänäkin päivänä.


 Päivä 3. Toulouse–Carcassonne, 93 km | Intercity 10.46–11.27 | T2 cocooning vue panoramic cité**

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Carcassonnen-kaupunkia, jonka nimeen olimme törmänneet aiemmin samannimisen lautapelin yhteydessä. Halusimme ehdottomasti nähdä tuon keskiaikaisen linnoituksen ilmielävänä. Itse linnoitus on nimeltään La Cité ja se on merkitty UNESCOn maailmanperintökohdeluetteloon. 


Sää Carcassonnessa oli pilvinen ja sateinen. Varasimme majoituksen yksityisasunnosta, jossa oli ruoanlaittomahdollisuus. Huoneistoa mainostettiin sillä, että sieltä olisi näkymä linnoitukselle. Nooh… olohuoneen toisesta ikkunasta sen kyllä näki Aude-joen vastarannalla, kun piti päätään ulkona! Huoneisto oli kuitenkin siisti ja isäntä oikein vieraanvarainen eikä sijainnissakaan ollut valittamista.


Linnoitukselle kuljettiin Aude-joen ylittävää Pont Vieux -kävelysiltaa pitkin ja linnalle päästäksemme oli kivuttava tovi jyrkähköä tietä pitkin. Linnoitusta ympäröi kaksi erillistä suojamuuria, ja sen keskeltä kohosi kreivien linna sekä Saint-Nazairen basilika. Astuimme sisään linnoitukseen vallihaudan ylittävältä sillalta ja sillä hetkellä tuntui, kuin olisi pelilaudalle hypännyt! Pystyin kuvittelemaan itseni linnan neidoksi muurien lomaan käyskentelemään – tai ehkä minun tapauksessani hovinarriksi pussihousuissaan hyppimään. 




Perillä linnoituksessa oli meidän lisäksemme joitain turisteja. Muutama matkamuistomyymälä piti oviaan sitkeästi auki, mutta kaikki museot, ravintolat ja hotellit olivat kiinni. Itse linnoitus on upea kokonaisuus. Pidimme kierroksemme suhteellisen rivakkana kehnon sään vuoksi, mutta mielestäni ehdimme hyvin aistia paikan tunnelmaa ja kuunnella vanhojen muurien kuisketta. Ruksittuamme Carcassonnen pakko nähdä kerran elämässä -listaltamme, suuntasimme kohti majapaikkaamme ruoanlaittopuuhiin. 



Päivä 4. Carcassonne–Perpignan, 115 km |TER 11.08–13.04 | Hotel De France***

Perpignan sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Espanjan rajasta. Siellä katujen nimikyltit ovat sekä ranskakasi että espanjaksi. Kaupunki on ranskalaisen Katalonian keskus ja sen vaakunassa komeilee Katalonian lipun värit; punakeltainen raidoitus. 

Sateen siivittämänä matkustimme Perpignaniin erikoisinta kulkemaani junareittiä pitkin. Rautatie kulki osan matkaa kannaksella, jonka toisella puolella näkyi järvimaisema ja toisella puolella silmänkantamattomiin jatkuva Välimeri. Junavaunun järvenpuoleisesta ikkunasta näkyi vuoroin kirsikka- ja viiniviljelmiä ja vuoroin vaaleanpunaisia flamingoja ja muita vesilintuja. Perillä lähdimme astelemaan palmujen reunustamaa Avenue Charles de Gaullea pitkin. 



Kävelimme vesisateessa hyvän tovin Hotel De France -hotellille, jolla onkin mielenkiintoinen historia! Hotelli on seissyt Basse-joen rannalla ja Castillet-linnoituksesta säilyneen tornin kupeessa vuodesta 1833 lähtien. Sata vuotta sitten hotellin asiakkaina viihtyivät niin Édith Piaf kuin Salvador Dali. Aamiaisella saimme kuulla istuvamme itsensä Dalin suosikkipöydässä. Tuohon aikaan Pariisin kerma ja Ranskassa viihtyneet taiteilijat tapasivat tulla Perpignaniin lomailemaan ja inspiroitumaan – hotellin henkilökunnan mukaan Hotel de Francella oli sijansa tarinassa. Nykyään hotelli on söpö pieni perhehotelli, jossa on erittäin ystävällinen palvelu ja siitit huoneet. Tiskin takana yleistä järjestystä vartioi hellyttävä Haribo-niminen bulldog.



Perpignanin historiaa tutkiessani (lue: googlatessani), selvisi että se oli yhdessä Palman kanssa Mallorcan kuningaskunnan pääkaupunki 1200–1300-luvuilla. Valtakunta käsitti nykyiset Mallorcan, Menorcan, Baleaarien ja Formenteran saaret – ja kaiketi myös osan eteläisestä Ranskasta, koska Perpignan oli toinen sen pääkaupungeista. Massiivisesta Mallorcan kuninkaiden palatsista ja linnoituksesta on säilynyt suurin osa ja se onkin yksi Perpignanin päänähtävyyksistä. Sää oli sateinen ja raahasimme osaa matkatavaroista mukanamme, joten emme lähteneet tutkimaan palatsia, vaan keskityimme ottamaan haltuun keskustaa. 



Tunnusomaista Perpignanille olivat sen kauniit punavalkoisesta marmorista tehdyt katukivetykset. Vanhakaupunki on pieni, mutta kiinnostava. Aiemmin mainitsemani Castillet-torni oli kaupunkia kiertävän muurin pääportti ja se on toiminut myös vankilana. Kaupunkikierroksemme pujotteli välillä kauppoihin kuivattelemaan ja välillä rakennuksia bongailemaan. 1200-luvulla rakennetun kaupungintalon sisäpihalla oli kaunis Astrid Maillol’n pronssiveistos La Méditerranée. Sitä ihaillessa söimme noutoruokaa kaupungintalon näköalaparvekkeella. Perpignanin kadut olivat kapeita ja talojen ikkunapuut värikkäitä, pyykkejä kuivatettiin korkealla ikkunalautoihin kiinnitettyjen viritysten varassa. Paikassa vallitsi pysähtynyt ja ajaton tunnelma.


Matkakertomus jatkuu seuraavassa postauksessa. Jäljellä ovat vielä Montpellier, Nimes, Avignon, Arles ja Séte.

Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkailuvinkki: valtava Versailles

Mitä eläminen maksaa Pariisissa?

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen