Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhteissa,

Maski naamaan ja menoksi!


 Kun saavuimme Pariisiin elokuun loppupuolella, julkisissa liikennevälineissä, julkisissa paikoissa (kuten pankeissa ja virastoissa) ja tietyillä keskustan kaduilla oli liikuttava suu-nenäsuojaimen kanssa. Ei aikaakaan, kun 28.8.2020 maskipakko julistettiin koko Pariisin alueelle koskien kaikkia yli 11-vuotiaita. Myös työpaikoille ja koululaitoksiin tuli määräys käyttää maskia.

Maskia on nyt käytettävä aina ulkona liikkuessa, poikkeuksena vain pyöräily ja lenkkeily, joiden aikana maskia ei tarvitse pitää. Mutta heti kun hyppäät pyörän selästä pois tai juoksu vaihtuu kävelyksi, on maski laitettava kasvoille. Maskitta kulkevaa rankaistaan 135 euron sakolla😷.

Maskihan suojaa lähinnä muita ihmisiä ympärilläsi ja niillä haetaan niin sanottua kollektiivista suojaa. Mitä useampi maskia käyttää, sitä pienempi on mahdollisuus, että koronapöpöt leijuvat ilmassa juuri sinun hengitysteihisi ja silmiisi. Oireetonkin ihminen voi kantaa koronaa ja tietämättään levittää sitä aerosoleina sekä yskös- ja aivastuspärskeinä muihin. Tutkimusten mukaan myös haukottelu, tupakointi ja laulaminen levittää saastuneita aerosoleja ympäriinsä.

Meillä on täällä käytössä sekä kertakäyttöisiä että kankaisia maskeja ja täytyy sanoa, että kankainen on jotenkin miellyttävämpi käyttää, vaikka hengittäminen tuntuu vähän raskaammalta sen kuin synteettisen materiaalin läpi. Kankainen maski kostuu helpommin ja tutkimusten mukaan se suojaakin heikommin (muistaakseni vain 25 %) ulkoapäin tulevilta hiukkasilta. Kankaisia maskeja on kertynyt nyt jo useampaa eri kuosista ja Suomesta toimme mukanamme tietysti Muumi-kuviolla varustettuja maskeja sekä antimikrobisia No Problem shield -maskeja.

Kertakäyttömaskit ovat tuntuneet kuumina päivinä aivan superkuumilta niin kasvoilla kuin koko kropassa. Koko ajan on sellainen fiilis kuin hengailisi lämpiämässä olevassa saunassa – kuuma hengitys nousee maskin raoista kohti hiusrajaa ja sen jälkeen koko pää on hiessä. Kertakäyttömaskin käytöstä tuli ainakin alussa sellainen tunne kuin päivän päätteeksi kurkussa olisi karvapallo. Kurkku eritti myös limaa, koska sen mielestä kuitukarvapallo oli hyljeksittävä vierasesine.

Muita maskin käytön miinuspuolia on korvalenkkien aiheuttama paine ja sitä kautta pieni hedari päivän mittaan - mitähän hermoratoja tuossa korvan juuressa mahtaa kulkea?! Minusta plussaa on se, että täällä niiden käyttö on kuitenkin määrätty eikä suositeltu, jolloin vältytään siltä että maskin käyttäjää katsottaisiin jotenkin pitkään ja hitaasti, kuten Suomessa tuntui asia vielä keväällä olevan.

Nyt Suomessakin kasvomaskeille on annettu vahva suositus tietyille alueille. Olisi mukava kuulla myös teidän mietteitänne ja kokemuksianne maskien käytöstä. Oma mielipide on se, että kannatan niiden käyttöä viruksen leviämisen estämiseksi, mutta kyllä sekin mietityttää mitä vaikutuksia käytöllä on terveydelle pitkällä aikavälillä.

Pro tip: Maskeja ei saa näpelöidä likaisin käsin. Ne pitää asettaa kasvoille aina saippuapestyin tai desinfioiduin käsin ja koskea saa vain korvalenkkeihin. Maskeille pitää olla oma kuljetuspussinsa ja toinen pussi likaisille. Tiesithän, että maskia saa käyttää aina tauosta taukoon, eli jos juot tai syöt, tulee maski vaihtaa aina uuteen. Juominen on supertärkeää, koska maskin käyttö lisää hikoilua ja sen kanssa hengität raskaammin, jolloin kroppa tarvitsee nestettä. Maskia ei saa kosketella eikä liikutella esim. nenän tai leuan alle. Täällä näkee paljon ihmisiä, jotka peittävän vain suunsa maskilla ja laskevat maskin leuan alle syödessään tai puhuessaan puhelimessa. EI näin.

Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkailuvinkki: valtava Versailles

Mitä eläminen maksaa Pariisissa?

Matkakertomus, osa 3: Mini-interrail Etelä-Ranskassa: Avignon, Arles ja Séte