Matkakertomus: Bordeaux–Pyreneet–Toulouse -kiertomatka

 

Vietimme syyslomaa pariisilaisittain vasta viikolla 44. Koronarajoituksista huolimatta päätimme tehdä Lounais-Ranskan kierroksen yhdistämällä junailun ja autoilun. Matkamme lähtö- ja päätepiste oli arvatenkin Pariisi, josta ja jonne matkustimme luotijunalla. Bordeaux’n ja Toulousen välin kuljimme vuokra-autolla poiketen matkalla Atlantin rannalle, Pyreneiden vuoristoon ja sympaattisiin pikkukyliin.

Lupasin jakaa Pariisin kirjeenvaihtaja -blogissani toisinaan myös matkailuvinkkejä, joten ajattelin kirjoittaa sinulle matkakertomuksen Länsi-Ranskan kiertomatkastamme. Tässä postauksessa kerron lokikirjamaisesti matkamme päiväjärjestyksestä ja kirjoitan myöhemmin vielä seikkaperäisemmät kohdekuvaukset niistä kaupungeista ja kohteista, joissa viivyimme pidempään. Toivottavasti nautit nojatuolimatkasta!

Pariisi–Bordeaux- ja Toulouse–Pariisi-välit viiletimme vinhaa vauhtia luotijunalla ja Bordeaux–Toulouse-välille vuokrasimme auton. Luotijuna - tai oikeammin suurnopeusjuna - oli mielenkiintoinen ja miellyttävä kokemus! Varsinainen matkamme alkoi Bordeaux’sta, jossa vietimme pari yötä. Sieltä vuokrasimme auton ja pyyhälsimme halki Pyreneiden serpentiiniteiden päätyen lopulta Toulouseen. Aikamme Toulousessa jäi lyhyeksi, koska uusi ja tiukempi ulkonaliikkumiskielto astui voimaan lomaviikon perjantaina ja aikaistimme kotiinpaluutamme päivällä. 

Päivä 1. Pariisi-Bordeaux | aurinkoista + 16 °C

Lähdimme matkaan OUIGO:n junalla Montparnassen juna-asemalta. OUIGO:lla matkustettaessa asemalla ja laiturilla pitää olla jo noin parikymmentä minuuttia ennen junan lähtöä, koska junalle kuljetaan lipuntarkastusautomaatin kautta sähköisen lipun QR-koodia näyttämällä. Reilun kahden tunnin matka sujui joutuisasti. Junavaunu oli kyllä tupaten täynnä ja ihmiset söivät omia eväitään maskejaan raottaen. Yksi ei-niin-mieluisa käänne matkassamme oli, kun puolisoni viereen istui mies nenänsä alla roikkuvine maskeineen ja hän nukahti miltei kuola valuen ja pää vieruskaverin puoleen retkahdellen. Yyyh.

Tämä eräästä liikkeestä bongaamani kyltti kuvaa kuvaa hyvin fiiliksiä, kun joku käyttää maskia väärin. Siinä lukee: Jos käytätte maskianne näin, se on sama kuin käyttäisitte alushousujanne näin. Siitä ei ole mitän hyötyä.

Perillä Bordeaux’ssa olimme iltapäivällä ja ehdimmekin vielä hyvin tunnustelemaan lähiympäristöä ennen iltayhdeksältä alkanutta ulkonaliikkumiskieltoa. Bordeaux on kuuluisa muun muassa Place de la Bourse -aukiostaan, jonka edustalla on upea Miroir d’euau -vesipeili. Aukio on Unescon maailman perintökohde eikä suotta: paikalla vallitsee seesteinen ja pysähtynyt tunnelma, vaikka se viliseekin ihmisiä. Vangitseva näkymä yhdistää veden pintaan peilautuvan kuvan sekä maasta kohoavan pörssitalon toisiinsa upealla tavalla. 

Taustalla pörssitalo ja allani vesipeili, joka on todellisuudessa graniittilevyistä rakennettu laakea allas, jossa on vain noin 2 cm vettä.

Place de la Bourse ja Miroir d’euau vähemmän vinossa ja ilman pönöttävää turistia.

Pörssiaukiolta jatkoimme parin mutkan kautta Quinconces-aukiolle, jonka edustalle oli pystytetty valtavan kokoinen tivoli. Itse aukio on Euroopan suurimpia (noin 25,5 ha) ja sen maamerkki on massiivinen, lukuisista yksityiskohdista ja patsaista koostuva Girondists -monumentti. Valtava teos vilisee symboliikkaa ja sen patsaskavalkadissa on muistomerkkinsä niin kaupankäynnille kuin merenkululle, mutta lähtökohtaisesti se on pystytetty Ranskan vallankumouksen jälkeisen hirmuvallan uhrien muistolle. 

Kaupunkikierroksemme päätteeksi pysähdyimme vielä Torny-aukiolle, jonka kauniissa karusellissa lapsukainen sai pyörähtää kierroksen. Lipusta päätelleen karuselli oli seissyt paikallaan vuodesta 1900. 

Päivä 2 – Bordeaux, La Cité du Vin | sateista + 14 °C

Bordeaux on yksi maailman viinipääkaupungeista. Alueella tuotetaan pääasiassa punaviinejä, joiden valmistukseen käytetään Cabernet Franc-, Cabernet Sauvignon- ja Merlot-rypäleitä. Bordeaux’n alueen valkoisia rypälelajeja ovat puolestaan Muscadelle, Sauvignon Blanc ja Sémillon. 

Sadepäivän ohjelmanumeroksi valitsimme La Cité du Vin -viinimuseon, joka oli kuulemamme mukaan myös lapsiystävällinen paikka. Suurelta viinikarahvilta näyttävä lasipintainen rakennus nousi eteemme sillan kupeesta, kun astelimme raitiovaunupysäkiltä kohti museota. Heti lipunmyynnin vieressä oli tietenkin viinikellari sekä matkamuistomyymälä. Pääsylipun hintaan (aikuiset 20 €, lapset 8 €) sisältyi museokäynnin lisäksi lasillinen viiniä tai rypälemehua, jotka sai nauttia näköalaravintolassa kierroksen päätteeksi.

Itse näyttelytilassa oli käytetty paljon puuta, mistä tuli tosi kotoinen olo. Museoelämys on rakennettu interaktiiviseksi hyödyntäen kävijän omaa näkö-, kuulo- ja hajuaistia. Toteutus on hieno elämys sellaisellekin, joka ei viinejä niin tuntisikaan. Toinen visuaalisesti vaikuttava näyttelyn osa oli pimeään saliin katettu pöytä, jonka ääreen saattoi istuutua, jolloin vastapäiseen tuoliin ”istuutui” sommelier tai joku muu viiniasiantuntija kertomaan kattauksesta tai illallisetiketistä. 

Museossa riittäisi viinientusiastille nähtävää ja koettavaa koko päiväksi, mutta me teimme kierroksen lyhyemmän kaavan mukaan. Lasta ja meitä lapsenmielisiä ehkä eniten innostanut osuus oli ”haistelukuvut”. Suurilla pöydillä oli lasikupuja, joiden sisällä oli kauniisti aseteltuja esineitä tai asioita, joiden tuoksuja voi viineissä aistia. Lasikupuihin vangittuja tuoksuja pystyi tuoksuttelemaan pumppaamalla kupuun kiinnitettyä kumipumppua. Itsestäni nahkahansikas tai vanhat kirjat eivät tuoksuneet erityisen hyvälle. Minttukaramellit, marjat ja lakritsi sen sijaan tuoksuivat!

Näyttely päättyi panoraamakerrokseen, jossa oli lasiseinien ja näköalatasanteen ympäröimä tyylikäs pystybaari. Maisteltavina oli Bordeaux’n alueen viinejä – luonnollisesti. Alaikäisemme sai maisteltavakseen syvän purppuraista rypälemehua, me aikuiset puna- ja valkoniiniä (joiden rypälelajikkeita en painanut mieleeni). Aurinkoisella tai ainakin sateettomalla säällä näköalatasanteelta olisi varmasti nähnyt kaupungin kattojen yli viinitiloille saakka (noh, ehkä vähän liioittelen), mutta tyydyimme särpimään juomamme sisätiloissa sateen vihmoessa ikkunaan. Museosta matkasimme ratikalla kohti hotellihuudejamme La Garonne -joen yli majapaikkaamme.

Kirjeenvaihtaja ajan hengessä - jokanaisen luottoasusteeseen pukeutuneena viinimaistelussakin. Pillinreikä-mallia odotellessa.

Päivä 3. Bordeaux  -> Arcachon | hajanaisia sadekuuroja +13 °C

Viimeisenä päivänä Bordeaux’ssa nautimme yksittäispakatun ”korona-aamiaisemme” hotellihuoneessa, veimme matkatavarat juna-asemalle säilytykseen ja lähdimme vielä kiertelemään kaupungin kauniita katuja. Keskustan alueella on viisi holvikaarellista kaupunginporttia: Porte de la Monnaie, Porte de Bourgogne, Porte de la Victoire, Porte Dijeaux ja Porte de l’Aquitaine. Kävelimme sisään Burgundin portista, joka on pystytetty paikalleen vuonna 1757 Bordeaux’n kaupungin sisäänkäynniksi Pariisista johtaneelta tieltä. 

Porte de l’Aquitaine.

Kiertelimme katuja ristiin rastiin ja nautimme kaikin aistein kaupungin sanoin kuvaamattoman hienosta tunnelmasta ja silmänruoasta. Rakennukset ovat kauniita, mutta eivät niin korkeita kuin Pariisissa, mikä teki Bordeaux’sta kotoisan ja kutsuvan.

Starttasimme puoli kuuden aikaan Bordeaux’sta ja teimme reittisuunnitelman tarkoituksella pikkuteitä pitkin, koska niiden varrella on aina takulla hienommat maisemat kuin moottoriteillä. Matka-aika toki on pidempi, mutta tällä road tripillä siirtymät olivat yhtä tärkeitä kuin määränpäät. Maantiet puikkelehtivat pikkukylien välissä ja teiden varsilla näkyi – ei hirvivaarakylttejä – vaan lehmä- ja lammasvaarasta kertovia varoituskylttejä! Lehmiä, lampaita ja hevosia totta tosiaan laidunsi paljon teiden varsilla, joten kyltit taisivat olla tarpeen. 

Illaksi saavuimme Archachonin kuntaan, joka sijaitsee Gironden departmentissa Atlantin rannalla. Pimeä oli jo laskeutunut ja nälkä yllättänyt, joten suuntasimme keskustantapaiseen etsimään ruokapaikkaa. Löysimme rannasta viihtyisän ravintolan, jonka omistajapariskunta oli superystävällisiä ja ruoka erinomaista. Puoliso söi simpukoita kermakastikkeessa, lapsi muikun kokoisia pikkukaloja ja itse nautin vuohenjuustosalaatin, jonka juustokiekot oli piilotettu rapean filotaikinan sisään – nam! Ruoan jälkeen lähdimme mahat pullollamme majapaikkaa ja Nukku-Matin maita kohti.

Päivä 4. Dune du Pilat -> Mimizan -> Léon -> Oloron-Sainte-Marie | hajanaisia sadekuuroja +13 °C

Aamun valjetessa söimme aamupalan, pakkasimme kimpsumme ja suuntasimme Dune du Pilat
-hiekkadyynille. En ole eläissäni nähnyt mitään vastaavaa! Dyyni sijoittuu Atlantin valtameren ja Landes de Gascogne -metsän väliin. Sinne pääsee kulkemalla metsän reunaan, pitkin loivaa rinnettä. Yhtäkkiä metsätietä peittikin rantahiekka ja puiden lomasta näkyi valtava hiekkakasa – tai -vuori.

On laskettu, että Dune de Pilat’ssa on hiekkaa 55 miljoonaa neliömetriä! Dyyni on 2900 metriä pitkä, 106 metriä korkea ja 600 metriä leveä. Huipulla odottivat yhtäältä mykistävät ja toisaalta hämmentävät näkymät: ylhäällä oleva taivas näytti välillä voimiaan tuulen ja sateen muodossa, yhdellä puolella pauhasi valtameri ja toisella puolella sankka metsä jatkui silmän kantamattomiin. Siinä maan, meren ja ilman yhtymäkohdassa tuntui, kuin olisi ollut maapallon ensimmäinen asukas sen syntyhetkellä.

Ilman koronaa dyyni olisi varmasti muistuttanut muurahaispesää siellä kuhisevien turistien vuoksi, mutta nyt ihmisiä oli paikalla maltillisesti ja saimme ihailla maisemia ilman väenpaljoutta. Ihasteltuamme aikamme laskettelimme rinnettä alas – ja sekös oli lapsosesta se hauskin juttu. Harmi, ettei tullut minisuksia tai liukuria mukaan 😊. Matka jatkui vielä kiemurrellen kohti Mimizania, jossa pääsimme aivan Atlantin rantaan syömään eväät merenrannalla vaahtopäitä ihaillen.

Minä ja Atlantti.

 Rannikolta lähdimme nousemaan hiljalleen maanteitä pitkin kohti vuoristoa. Kahvipaussi pidettiin pienessä Léonin kylässä ja iltahämärissä saavuimme Oloron-Saint-Marien sympaattiseen pikkukaupunkiin. Asetuimme taloksi hurmaavaan majapaikkaamme ja lähdimme etsimään illallispaikkaa. Arki-iltana pikkukaupungista oli yllättävän vaikea löytää mitään avoinna olevaa liikettä, ruokakauppaa tai ravintolaa. Lopulta löysimme pienen brasserien, jonka interiööri ei ollut kovin kummoinen, mutta ruoka ja palvelu sen sijaan olivat erinomaisia. Jälkkäreitä syödessämme talon isäntä tuli ilmoittamaan, että ulkonaliikkumiskiellon vuoksi he sulkevat vartin päästä. Emme yhtään osanneet ajatella, että niin pienessä ja autiossa kaupungissakin oli tuo sääntö voimassa. Mahat pullollaan kiirehdimme ravintolasta majapaikkaan!

Päivä 5. Oloron-Saint-Marie -> Lourdes -> Couledoux | puolipilvistä +16

Heräsimme viehättävässä pikkuasunnossamme emäntämme tuomaan herkkuaamiaiseen, joka oli potenssiin kymmenen verrattuna aiempien aamujen tarjoiluun. Rouva oli superystävällinen ja hän kertoi meille hieman lisää kaupungista, joka kärsii muuttotappiosta. Seudun nuoriso muuttaa sieltä pois laitamille tai suurempiin kaupunkeihin ja osa kaupungin leipomoista ja muista elintarvikeliikkeistä on joutuneet sulkemaan ovensa suuren hypermarketin avauduttua lähistölle. 
Monessa kiinteistössä näytti olevan myös asuntoja tai peräti kokonainen talo myytävänä. Todella sääli, sillä kaupunki oli kuin postikortista. Emäntämme kertoi myös hauskan yksityiskohdan; joku suomalainen on hiljattain ostanut kaupungista kokonaisen talon ja aikoo muuttaa sinne eläkepäivinään asumaan. Lähdimme vielä tutkimaan kaupunkia päivänvalossa.

Seuraava majoituspaikkamme oli varattu serpentiiniteiden päästä Pyreneiden vuoristosta, ja lähdimme ajelemaan kohti määränpäätämme maisemareittiä pitkin. Matkalla pysähdyimme Lourdesin kaupungissa, joka on kristittyjen suosittu pyhiinvaelluskohde. Nyt kaupungissa ei turisteja juuri näkynyt ja visiittimme oli aika pikainen; teimme pienen kävelylenkin, söimme eväslounaan ja joimme kahvit. Matka jatkui yhä ylemmäs ja kapeammille teille, auton ikkunasta näkyi aina vain suurempia ja korkeampia vuoria. Lopulta olimme jo niin korkealla, että olimme kirjaimellisesti pilvessä! Pelkääjän paikalla ajokortittomalla oli jännät paikat ja mitä pimeämpää tuli, sitä kovemmiksi kiljahteluni kävivät.

Perillä Couledoux'ssa meitä odotti sympaattinen pieni Le Solayan -vuoristomajatalo, jota pyöritti paikallinen perhe. Lähistöllä ei totisesti ollut ravintoloita, leipomoita tai ruokakauppoja, joten olimme varanneet etukäteen päivällisen hotellista. Kolmen ruokalajin menua ei ollut kerrottu meille etukäteen, mutta se oli oikein herkullinen; alkupalaksi mustajuurikeittoa, pääruoaksi kaalikääryleitä riisin ja tomaattikastikkeen kera, sitten juustoja sekä tiramisua. Kesken illallisen tuli tv:stä Macronin haastattelu, jossa presidentti kertoi Ranskan uudesta ja tiukemmasta ulkonaliikkumiskiellosta, joka astuisi voimaan heti seuraavan vuorokauden päätteeksi.

Päivä 6. Couledoux  -> Saint-Girons -> Toulouse | aurinkoista + 19 °C

Päätimme lähteä kohti Toulousea aamiaisen jälkeen. Teimme pienen aamureippailun huikeissa maisemissa ja nostimme kytkintä. Vuoren huipuilta laskettelimme alas samaa luonnon vuoristorataa, jota olimme edellisenä päivänä kivunneet ylös. Serpentiinitiet olivat kyllä mahtava kokemus, jota en hetkeen unohda!

Alkoi olla lounasaika, kun saavuimme Saint-Gironsiin, joka sijaitsee Midi-Pyrénées'n alueella. Jaloittelimme eläväisessä pikkukaupungissa, ihastelimme sen(kin) läpi virtaavaa Salat-jokea ja söimme herkulliset patongit ja jumalaiset jälkiruokaleivokset. Tauolla teimme suunnitelmaa loppumatkasta ja tikittävää lockdown-kelloa vastaan. 

Toulouseen saavuimme juuri viittä vaille autonpalautusajan ja majoituimme hotelliimme rautatieaseman kyljessä. Peliaikaa ennen lopullista ulkonaliikkumiskieltoa ei ollut montaa tuntia. Päätimme tehdä pienen kävelyn hotellin lähistöllä ja etsiä paikan, jossa syödä ns. viimeinen ehtoollinen ennen kuukauden kotona kököttelyä. Näimme kaupunkia vain vilauksen, mutta onnistuimme löytämään ensin karusellin koululaiselle ja sitten hyvän ravintolan, jossa ruoka oli taas magnifique! 

Päivä 7. Toulouse -> Pariisi | aurinkoista + 19 °C

Onnistuimme perumaan toisen hotelliyömme ja muuttamaan paluujunalippumme päivää aikaisemmaksi, joten aamiaisen jälkeen pakkasimme kapsäkkimme viimeisen kerran ja siirryimme TGV-asemalle. Paluumatka sujui sutjakkaasti ja pääsimme kotiin ilman, että katuja ja ulkonaliikkumiskieltoa vahtivat poliisit tai sotilaat olisivat meitä pysäyttäneet. Syyslomareissu oli todella onnistunut ja sitä muistellessa sujuu confinement-aikamme varmasti mukavasti.

Tästä näet, miten reittimme sijoittuu Ranskan kartalle.

Knoppi: TGV-junan nimi tulee sanoista train à grande vitesse, ja suurnopeusjunat kulkevat tavallisesti 320 km/h. Ensimmäinen TGV-reitti avattiin Pariisin ja Lyonin välille 1981. Junien vauhdin mahdollistaa niille erityisesti rakennetut suorat raiteet, tehokkaat sähkömoottorit sekä lentokonemaisen kevyt rakenne sekä aerodynamiikka. TGV-junat kehitettiin aikanaan vaihtoehdoksi lentokoneille ja ne ovat nykyään varsin suosittu matkustusmuoto Ranskan sisäisessä liikenteessä ja osaan naapurimaista. Suurnopeusjunat ovatkin korvanneet lentomatkustusta suurelta osin raideverkostonsa alueella.

Kuten ilmojen halki pääsee (vaiko pääsi) halpalentoyhtiön koneilla, Ranskassa raiteita pitkin pääsee ns. halparaideyhtiö OUIGO:n junilla. OUIGO:n junissa on tiiviimmät penkkirivit eikä niissä ole ravintolavaunua. OUIGO:n liput ovat edullisempia ja junien lipuntarkastajat on korvattu automaateilla. Budjettijunissa on myös tarkemmat rajoitukset matkatavaroiden määrälle kuin väljemmissä TGV-junissa. OUIGO-junat ovat saman kansallisen raideyhtiö SNCF:n omistamia kuin TGV:t, mutta huokeampi junamatkustusmuoto ja -kalusto kehitettiin vastaiskuna halpalentoyhtiöille.

Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja