Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhteissa,

Näitä ranskalaisia ammatteja ei Suomessa tunneta


Tiesitkö, että Pariisissa on sellaisia töitä ja palveluja, joita Suomessa ei ole enää tai lainkaan?  Byrokratia, päivittäistavarakaupan erilaisuus sekä digitaalisuus vaikuttanevat siihen, että Ranskasta vielä löytää työpaikkoja, joita meillä ei ole. Listasin seitsemän ammattia, joita ei Suomesta löydy.

Digitaalisuudessa ja etätyökäytännöissä Ranskassa eletään vielä muutamia vuosia Suomea jäljessä. Koronapandemian puhjetessa maaliskuussa 2020 lähes 60 % suomalaisista siirtyi etätöihin ja ruokaa tilattiin pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa kaupungeissa ruokalähettien ja matkapuhelinsovellusten avulla. 

Vasta korona sai Ranskan ravintola-alan kunnolla kehittämään etä- ja lähettipalveluitaan ja nyt Pariisin kaduilla vilisee mm. Uber Eats -ruokalähettejä moottoripyörineen. Ensimmäisen aallon lupalaput olivat vielä analogisessa muodossa, mutta nyt toisessa aallossa on käytössä jo digiversio älykännykkään generoituvine QR-koodeineen ja esitäytettyine lomakkeineen – kehitys siis kehittyy! 

Ranskassa palvelukulttuuri on vielä voimissaan ja ihmisiä tarvitaan koneen tai tekoälyn sijasta monessa paikassa. Helsingissäkin oli vielä muutama vuosikymmen sitten yksityisomisteisia erikoisliikkeitä, kuten pukine- ja jalkinekauppoja. Nykyään yhden myyntiartikkelin kauppoja löytää enää kauppahalleista sekä joistain lähiöistä, taajamista ja pienemmiltä paikkakunnilta. Useimmiten erikoistavarakauppaa pyörittää iäkäs rouva tai herra, joka on avannut liikkeen samaan kivijalkaan jo puoli ihmiselämää sitten.  

Ammatteja ja palveluita, joita ei Suomessa ole

1. Concierge 

Suuremmissa ja arvokkaammissa kerrostaloissa on aulavahti, joka hoitaa talon kulunvalvontaa ja ottaa vastaan asukkaiden postipaketteja. Suurin osa ydin-Pariisin kerrostaloista on rakennettu siten, että ensimmäinen kerros on porttikonkityylinen aula, jossa ei ole asuntoja. Aulassa on conciergen pöytä tai pieni toimistohuone.

2. Ovivartijat / käsidesin pruuttaajat

Suuremmissa liikkeissä on sekä sisään- että uloskäynnillä ovivahti, jonka ensisijainen tehtävä on valvoa järjestystä ja hallita ihmismassoja. Nyt kun turisteja ja asiakkaitakaan ei ole jonoksi asti, on ovivartijoiden tehtävä huolehtia siitä, että jokainen sisääntulija hölvää käsiinsä käsidesiä. Joissain paikoissa ovivahdit itse annostelevat käsidesin asiakkaalle.

3. Lastenhoitaja

Pariisilaisten työpäivät ovat pitkiä – tai ainakin he viettävät työpaikallaan aikaa huomattavasti suomalaisia pidempään. Vanhemmat näyttävät vievän lapsensa päiväkotiin ja kouluun vasta kello 8.30 alkaen ja hakevat pieniäkin lapsia hoidosta vasta kuuden jälkeen. Toimistotyöntekijöitä näkee työpaikoillaan vielä iltakahdeksan jälkeen. Perheelliset nojaavatkin arjessaan lastenhoitajien ammattikuntaan. Puistoissa ja kouluissa näkee paljon aasialaista ja kenties afrikkalaista syntyperää olevia lastenhoitajia. Katselin mielenkiinnosta täkäläisiä avoimia työpaikkoja, joissa edellytettiin englannin kieltä, ja valtaosa oli lastenhoitajan paikkoja. Koulun ilmoitustaululla haetaan myös lastenhoitajia auttamaan lasten koululogistiikassa ja lastenhoidossa iltaisin.

4. Lipunmyyjät

Pariisin suurimmilla metroasemilla on sekä lipunmyyntiautomaatteja että miehitettyjä lipunmyyntipisteitä. Niin ikään isojen kaupunkien juna-asemilla on perinteinen lipunmyyntipiste ihka oikeilla asiakaspalvelijoilla. Julkisiin kulkuneuvoihin ei ole asiaa ilman matkalippua eikä täälläkään bussikuskit lippuja myy, mutta jos metroaseman lipunmyyntiautomaatti ei syljekään ostamiasi lippuja, siellä on sentään joku, jonka puoleen kääntyä!

5. Tupakkamyyjät

Tabac-myymälät ovat tulleet tutuksi kaikille turisteille, jotka joko a) polttavat tupakkaa tai b) haluavat ostaa postimerkkejä. Ranskassa ei savukkeita tai postimerkkejä myydä missään muualla kuin Tabac-kioskeissa, joista saa lisäksi lehtiä sekä postikortteja – ja nykyään myös maskeja. Moni pariisilainen hakee päivän lehden kioskista – olisikin mielenkiintoista tietää, harrastetaanko täällä lainkaan lehtitilauksia. Toisaalta kivijalkamyymälät ja kioskit ovat yksi keino torjua työttömyyttä. Suomessa R-kiskat ovat lähimpänä Tabac-konseptia. Ärrä tosin toimii myös asiamiespostina, toisin kuin Tabacissa eivät hoida postien toimittamista eteenpäin.

6. Matkamuistomyyjä

Monumenttien ja nähtävyyksien lähistöllä parveilee matkamuistomyyjiä, joilla roikkuu vyötäisillään pieniä Eiffel-torneja valtavissa metallirenkaissa – osta 5, maksa euro. Lisäksi he myyvät lippiksiä, myssyjä, kasseja, puisia lelujunanvaunuja, kuulokkeita… Nyt kun Pariisissa ei juuri ole turisteja, mietin että miten he mahtavat tulla toimeen. Matkamuistomyyjien ohella ahtaalla ovat katutaiteilijat, jotka piirtävät karikatyyrejä ja muotokuvia. Harva paikallinen heiltä piirroksia ostavat, joten sääliksi käy näitä elinkeinonharjoittajia.

7. Kopiopalvelun työntekijä

Usko tai älä, mutta Pariisissa on siellä täällä kopiopalveluita, joissa voi käydä tulostamassa ja kopioimassa asiakirjoja – kuka tietää, jos liikkeen nurkassa raksuttaa jopa faksi! Vinoilut sikseen, uskon että tällä paperin ja byrokratian määrällä Suomessakin olisi enemmän työpaikkoja. Meillä moni asiakaspalvelija tai toimistotyöntekijä on korvattu laitteilla, roboteilla ja sovelluksilla. Koodareilla, devaajilla sekä UX- ja UI-suunnittelijoilla sen sijaan töitä Suomessa riittää.

On ehkä yksioikoisesti sanottu, että mainittuja töitä ei Suomessa ole. Toki ovimiehiä ja yksityisiä lastenhoitajia on olemassa edelleenkin, mutta enää ei oikein voi puhua tietyistä ammattikunnista. Arvelisin, että nyky-Suomessa näitä töitä tehdään yleensä kakkostyönä tai osa-aikaisesti. Aikanaan Suomessakin oli vielä kodinhoitajia, jotka palkattiin perheisiin pitkäaikaisiksi ja luotetuiksi työntekijöiksi, jotka asuivat perheissä ja olivat lapsille jopa läheisempiä kuin heidän omat vanhempansa. Ovimiehiä tarvitaan Suomessa toki yhä etenkin yökerhoissa, mutta Helsingissäkin taitaa olla vain yksi – ranskalaisen muotisuunnittelijan nimeä kantava liike – jonka ovella seisoo vartija ja arvioi, onko sisäänpyrkijällä tarpeeksi maksukykyä sisään päästäkseen.

Jos postimerkit, lehdet, patongit, juustot ja viinit olisivat Ranskassa myynnissä pelkästään marketeissa, oltaisiin Suomen kaltaisessa markkinatilanteessa, jossa ässät, koot ja muut ketjuliikkeet valtaavat alan pienemmiltä toimijoilta. Vielä 60-luvulla Suomessakin oli lihakauppoja ja leipomoita, nyt meillä on hypermarketteja ja etukortteja. Toki Ranskassakin on suuria markettiketjuja, jotka ovat jyränneet pienet kivijalkaliikkeet ahdinkoon, mutta onneksi on vielä sentään erikoisliikkeitä!

Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkailuvinkki: valtava Versailles

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Mitä eläminen maksaa Pariisissa?