Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhteissa,

Ensilumi tuli Pariisiin


Aamulla hieraisin silmiäni katsoessani ulos ikkunasta. Näkökenttäni edessä ei leijaillut hilsepivi tai rähmärihmasto, vaan ukona satoi lunta! Vasta eilen kuvailin ystävälle Pariisin keliä vihmaisen lokakuiseksi, ja nyt alkoi näyttää siltä, että sää vastaisi kalenterikuukautta. Tokihan lumi on Pariisissa harvinaista, mutta ei poikkeuksellista, joten pitihän sitä lähteä ulos asti ihmettelemään. Päädyimme koko perheen voimin Montmartrelle todistamaan melkoisen extremeä mäenlaskua.

Olimme jo aiemmin päättäneet lähtevämme tänä lauantaina Pére-Lachaisen hautausmaalle, josta ikuisen leposijan ovat saaneet muiden muassa Édith Piaf, Jim Morrison, Oscar Wilde, Marcel Proust, Moliére ja moni muu. Kun pääsimme hautuumaan porteille, ne olivatkin suljettu. Oveen oli kiinnitetty kyltti, jossa kerrottiin alueen olevan suljettu sääolosuhteiden vuoksi... lunta oli siinä vaiheessa maassa ehkä noin kaksi senttimetriä, mikä ei tuntunut meistä suomalaisista vielä varsinaiselta lumi-infernolta. Edellä mainitut merkkihenkilöt saivat siis kirjaimellisesti levätä rauhassa lumentulon ajan.

Olimme 2-metrolinjan varrella, mistä pääsi muutaman pysäkin päähän Anversin asemalle. Anvers sijaitsee Montmartren kukkulan juurella, jonka päällä kaunis ja kuuluisa Sacre-Coeur -basilika seisoo. Emme olleetkaan ainoita, jotka olivat päättäneet suunnata kukkulalle ensilunta ihailemaan. Paikka vilisi ihmisiä kuin entisinä turistisesonkeina konsanaan ja etenkin nuorisoa oli saapunut paikalle aikeenaan laskea alas basilikan edessä avautuvaa jyrkkää mäkeä.


Osalla mäenlaskijoista oli asianmukaiset laskuvälineet, mutta ei kaikilla.

Mäki hädin tuskin peittyi lumeen, mutta laskijoita oli ruuhkaksi asti. Mäen oli valloittanut nuoriso, josta osalla oli mukanaan jätesäkkejä ja jopa liukureita, mutta näinpä erään laskevan alas roskiksen kannella ja toisen suurella tarjottimella. Ei mennyt kauaa, kunnes poliisit saapuivat hajottamaan väkijoukon ja lopulta he sulkivat koko mäen. Rappuset ja tiet olivat kieltämättä vaarallisen liukkaat, joten alueen sulku oli ihan viisasta.

Lähdimme liukastelemaan alaspäin ja päästyämme jälleen katutasolle, lumisade alkoi selvästi muuttua loskaksi ja edelleen vedeksi. Lämpötila oli koko päivän pysytellyt plussan tuntumassa, joten arvasimme ettei maa jää valkeaksi. Mutta olipahan hienoa nähdä Pariisissa lunta, koska kuvittelin että sitä ei täällä sataisi.
 
Korona-ajan lumiukollakin on maskipakko.

Nurmikko pilkisti esiin mäenlaskun jäljiltä.





Pigallen kulmilla lumi oli jo muuttanut olomuotoaan vedeksi.

Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkailuvinkki: valtava Versailles

Mitä eläminen maksaa Pariisissa?

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen