RAKASTAN kirpputoreja. Pariisiin muutostamme lähtien olen haaveillut pääseväni sen kuuluisimmalle ja suurimmalle Marché aux Puces de St-Ouen -kirpputorille. Vihdoin viime viikonloppuna toiveeni toteutui ja pääsin sinne hypistelemään aiemmin omistettuja ja rakastettuja tavaroita. Paljon jäi näkemättä, ja tulen varmasti vierailemaan kyseisellä kirppikselle vielä monta kertaa uudestaan. Alue on niin valtava, että siellä kuluisi helposti koko päivä!St-Ouenin kirpputori Pariisissa on perustettu jo 1800-luvun lopussa. Tori on melko vaatimaton nimitys tälle valtavalle basaarille, jota arvellaan Euroopan suurimmaksi kirpputoriksi. Alue on jaettu useampaan eri torialueeseen (marché), joista jokainen on erikoistunut tiettyyn teemaan, kuten antiikki, vaatteet, lasiesineet, huonekalut, musiikki.
Valitettavasti torilla on oma alueensa myös piraattivaatteille ja muulle ei-aidolle-pikamuodille. Itseasiassa jo Garibaldin metroasemalle noustuasi törmäät markkinahumuun, jossa pääosaa näyttelevät uudet halpatavarat. Torimyyjät huutavat hintojaan kovaan ääneen ja tarjolla on kaikkea mahdollista kahden euron kalsareista feikkilaukkuihin. Metroasemalta pitää kävellä jonkin matkaa oikealle kirppisalueelle.
 |
| Noustuasi Garibaldin metroasemalta maan kamaralle, vastassa on markkinahumu, joka keskittyy uuteen ja halpaan tavaraan. |
Kolmen naisen porukkamme vietti kirppiksellä pari tuntia ja lähdimme tutkimaan aluetta umpimähkään kohdasta, joka oli erikoistunut varsin suuriin sisustuselementteihin. Myynnissä oli raudasta tehtyjä pihaportteja, kierreportaita ja katulyhtyjä. Alueella oli myös paljon tauluja ja niiden kehyksiä sekä puutarhoihin tarkoitettuja patsaita ja koristeita, kuten suihkulähteitä.
Seuraavaksi siirryimme loputtoman suurelle huonekalutorille, jossa oli edustettuina kaikki aikakaudet barokista 60-lukuun ja tyylisuunnat jugendista futurismiin. Katoista riippui upeita kristallikruunuja ja seinillä komeili niin pikkusieviä posliiniesineitä kuin massiivista alaa valtaavia tilataideteoksia. Huonekaluja oli todella kaikista maanpäällä olevista tyylisuunnista, ja myyjät olivat varsin hintatietoisia: hintalapuissa oli melkeinpä kolminumeroisia lukuja.
Huonekalumaailmasta päädyimme vaatekeitaaseen, josta teimme sen kertaiset kirppislöytömme. Yksi meistä löysi Leviksen leveälahkeiset farkut kolmellakympillä ja minä ostin menneen ajan muotia pilkkahintaan. Sain yhteensä 25 eurolla ysärihenkisen housuhameen, 60-luvun kotelomekon sekä 2-osaisen yöpaita ja aamutakki -yhdistelmän. Ei hassumpaa! Vaatetorin jälkeen pikkupakkanen puri jo nenänpäitä ja nälkä kurni vatsoissa, joten päätimme jättää kirpparin taakse tältä erää ja palata paikalle uudemman kerran – kenties eväiden ja termarijuoman kera.
 |
Tämä ysärihenkinen housuhame maksoi viisi euroa.
|
 |
| Hyvin housut istuivat, vaikka seisoinkin (eehhehe)! |
 |
| Tämä 60-luvun kotelomekko maksio 7, 50 euroa. |
 |
Mekko oli päällä ehkä hieman väljä, mutta mieluummin tietysti niin päin.
Tähän voi yhdistää vaikkapa patellavyön, jos kaipaa enemmän uumaa. |
 |
| Tämän kokonaisuuden bongasi ystäväni. Ensin ajattelin, että ihan kiva twinsetti. Kangas oli kuitenkin niin ohutta, että kyseessä taitaa olla yöpaita ja aamutakki. Tämä yllä voi kiirettöminä kesäaamuina siemailla aamukahvia. |
 |
Vain café latte ja croissant puuttuvat!
|
Käytetyissä tavaroissa ja vintage-vaatteissa minua kiehtovat niiden tarinat – kenellä ne ovat olleet aiemmin? Missä tilanteissa niitä on käytetty ja kuinka paljon niitä on rakastettu? Vastaukset jäävät toki oman mielikuvitukseni varaan, mutta huomaan kohtelevani käytettyjä esineitä ja etenkin vintage-vaatteita ja -tavaroita arvostavammin, kuin uusia.
Suomen-kodissamme on muun muassa isoäidiltäni perittyjä huonekaluja sekä vintage-kaupoista haalittuja 50-luvun huonekaluja. On hauska miettiä, että mihin elämäntilanteeseen joku on aikanaan tullut hankkineeksi jonkin huonekalun ja onko edellinen omistaja ollut hankinnastaan yhtä iloinen kuin minä. Pukeutuessani kirpputorilta ostamaani vaatteeseen, mietin kuka sitä on käyttänyt ennen minua, ja miltä hän on mahtanut näyttää se yllään. Tai olimmeko saman oloisia ja millaista elämää hän vietti?
Lopuksi vielä aasinsilta tavaroiden elettyihin elämiin: katsoin Yle Areenasta mielenkiintoisen Neiti Aika -dokumentin, jossa ohjaaja Elina Talvensaari kertoo ilman omaisia kuolleen Sirkka-Liisa Miettisen tarinan. Talvensaari tuli ostaneeksi Miettisen asunnon irtaimineen - koska omaisia ei ollut - ja hän ryhtyi selvittämään, kuka asunnossa aiemmin asunut rouva oli. Upea idea ja koskettava tarina, jonka suosittelen katsomaan!Cordialement,Pariisin kirjeenvaihtaja
Kommentit
Lähetä kommentti