Tekstit

Havaintoja hidastamisesta – den fantastiska fikapaussen

Kuva
  Viime päivinä olen tehnyt henkistä tilinpäätöstä sapattivuodestani Pariisissa ja miettinyt paljon, mikä on ollut sen suurin anti. Vieraalla maaperällä oppii paljon itsestään, mutta myös oman maansa yhteiskuntarakenteista ja oman sosioekonomisen lokeronsa eri puolista. Suuri osa itsetutkiskelua aiheuttaneista tilanteista ja ympyröistä on tullut lapseni kouluyhteisön kautta, minkä koin aluksi isoksi epämukavuustekijäksi erityisherkkyyteni, ambiverttiyteni sekä suomalaisuuteni vuoksi. Ruotsalaisyhteisö fikapausseineen on kuitenkin saanut minut oivaltamaan monia asioita sisäisestä maailmastani sekä tehoyhteiskunnasta. Suomessa oma arkeni rakentui tietotyölaisen kahdeksasta neljään -toimistoelämästä palavereineen ja työmatkaliikenteineen. Mieli jakautui työn ja kodin välille, ja työasioiden lisäksi takaraivossa hakkasi jatkuvasti mietteet omasta vanhemmuudesta ja lapsen asioista. Olenko tarpeeksi läsnä? Osaanko lukea lapsen sanattomiakin viestejä? Pärjääkö lapsi koulussa, kaverisuhtei...

Maski naamaan ja menoksi!

Kuva
  Kun saavuimme Pariisiin elokuun loppupuolella, julkisissa liikennevälineissä, julkisissa paikoissa (kuten pankeissa ja virastoissa) ja tietyillä keskustan kaduilla oli liikuttava suu-nenäsuojaimen kanssa. Ei aikaakaan, kun 28.8.2020 maskipakko julistettiin koko Pariisin alueelle koskien kaikkia yli 11-vuotiaita. Myös työpaikoille ja koululaitoksiin tuli määräys käyttää maskia. Maskia on nyt käytettävä aina ulkona liikkuessa, poikkeuksena vain pyöräily ja lenkkeily, joiden aikana maskia ei tarvitse pitää. Mutta heti kun hyppäät pyörän selästä pois tai juoksu vaihtuu kävelyksi, on maski laitettava kasvoille. Maskitta kulkevaa rankaistaan 135 euron sakolla😷. Maskihan suojaa lähinnä muita ihmisiä ympärilläsi ja niillä haetaan niin sanottua kollektiivista suojaa. Mitä useampi maskia käyttää, sitä pienempi on mahdollisuus, että koronapöpöt leijuvat ilmassa juuri sinun hengitysteihisi ja silmiisi. Oireetonkin ihminen voi kantaa koronaa ja tietämättään levittää sitä aerosoleina sekä ysk...

Muutto – laukussa leipää ja piimää vaan?

Kuva
  Tiedätkö sen tunteen, kun olet pakannut lomamatkalle täysin vääriä vaatteita? Tai kun huomaat, että jotain tosi olennaista on jäänyt kotiin? Matkalaukkujen purkamisen jälkeen huomasin heti pari asiaa, jotka unohdin Suomeen: sateenvarjo, pesupussit hienopyykille, kynsiviila, jalkapyyhkeitä, patalaput… Niitä nyt onneksi saa paikallisista kaupoista, joten ei hätää. Yleensä matkalle lähtiessä pakkaustyylini on aika intuitiivinen enkä juuri käytä muistilistoja. Pari kertaa on käynyt niin, että huomaan perillä, etten ole pakannut esimerkiksi muita sukkia kuin jalassa olevat! Tällä kertaa piti kyllä tehdä myös tärkeiden asioiden lista, koska matkan kesto on tavallista lomareissua paaaaljon pidempi ja noutokustannukset melkoiset. Vuokrasimme kalustetun asunnon astioineen päivineen, joten käytännössä kaikki tarpeellinen piti pakata matkalaukkuihin ja tuoda lentäen perille. Meillä oli ajatuksena käydä Suomessa koulujen loma-aikoina ja tuoda mm. talvivaatteet tänne syyslomalla. Koronan ja s...

Maastamuuttajan muistilista

Kuva
Kun muutat vuodeksi Suomesta ulkomaille, sinun täytyy muistaa tehdä muutama juttu ennen ja jälkeen muuton. Tein muistilistan niistä asioista, joita meidän perheemme piti tehdä muuton molemmin puolin. Ajattelin kirjoittaa listan auki, jos siitä olisi hyötyä jollekin muullekin Ranskaan muuttajalle. 1. Asunto Kämppä on luultavasti se tärkein ja ensimmäinen asia, joka pitää olla hankittuna ennen muuttoa. Ranskaa puhuva puolisoni hoiti käytännössä koko asunnonhakurumban, mikä ei ollutkaan ihan helppo homma. Selvitystyöhön ja asuntonäyttöjen sopimiseen meni oma aikansa. Lisäksi osa kiinteistövälittäjistä suhtautui ulkomaalaiseen vuokralaiskandidaattiin vähän penseästi: jotkut eivät edes vastanneet sähköposteihin ja yksi sanoi suoraan, että jos meillä ei ole ranskan kansalaisuutta, emme voi jatkaa keskusteluja. Googlaamalla löytyy useita asunnonvälityssivustoja, joista Seloger oli meille lopulta se jackpot ja puolisoni lensi Pariisin asuntonäytöille. Lisämausteena Pariisissa oli massiivinen ...