Matkakertomus, osa 3: Mini-interrail Etelä-Ranskassa: Avignon, Arles ja Séte

Kuva
  Tämä on raidelomakuvauksen viimeinen osa, jossa pistäydytään Lounais-Ranskan kaupungeissa. Matkasimme maata pitkin kahdeksassa eri kaupungissa kahdeksan päivän aikana, jolloin kulutimme rautateiden kiskoja ja kenkiemme pohjia. Tässä osassa vierailemme virtuaalisesti kaupungeissa Avignon, Arles ja Séte. Pariisissa asuva perheemme suuntasi talvilomalle varsin keväisille ja paikoin kesäisillekin leveysasteille. Mini-interrailimme muodosti pisaran Ranskan raideverkostoon reitillä: Pariisi-Toulouse-Carcassonne-Perpignan-Monpellier-Nîmes-Avignon-Arles-Séte-Pariisi .  Matkakertomuksen 1. osan (Toulouse-Carcassonne-Perpignan) voit lukea täältä . Matkakertomuksen 2. osan (Monpellier-Nîmes) voit lukea täältä . Päivä 7. Nîmes–Avignon, 44 km | TER 10.45–11.25 | Hôtel Danieli Avignon** Aurinkoisen sään saattelemana saavuimme Avignoniin, joka on Rhône-joen rannalla Provencessa. Provence tunnetaan laventelista sekä yrttejä ja vihanneksia suosivasta keittiöstään. Paikallinen murre on nimeltään prov

Kotiarestia koko kansalle

 


Hiljattain koko maailmassa vietettiin varsin synkkää vuosipäivää. 365 päivää takaperin koronavirusepidemiasta tuli pandemia. Vuotta myöhemmin jo kolmas järeämpi lockdown on Ranskassa päällä. Kaikki kynnelle kykenevät on patistettu etätöihin ja koululaiset etäopintoihin. Vaikka aihe jo kyllästyttää, ärsyttää ja masentaakin, ajattelin kertoa mitä tämänkertainen lockdown tarkoittaa Ranskan maaperällä. Ja mitä ajatuksia tämä minussa herättää.

Maaliskuun 17. 2020 oli päivä, jolloin Ranska sulkeutui koronapandemian johdosta. Päivää aiemmin presidentti Emmanuel Macron julisti maan olevan sodassa näkymätöntä vihollista vastaan ja historian ensimmäinen lockdown otettiin käytäntöön vuorokauden sisällä. Tuolloin suljettiin kaikki mahdollinen; koulut, ravintolat, kampaamot, työmaat, museot ja niiden myötä monet työpaikat 55 päiväksi. Asunnostaan sai poistua vain kauppaan, lääkäriin, apteekkiin ja hoitamaan sairaan tai hauraan läheisensä asioita. Tuon ajanjakson hintaa maksetaan yhä mielenterveys- ja sosioekonomisilla mittareilla.

Vuoden aikana sanat confinement, sosiaalinen eristäytyminen, turvavälit sekä ”attestation” ovat tulleet osaksi sanavarastoamme. Saman vuoden aikana Ranskassa on koettu kolme lockdownia (ranskaksi confinement), joista viimeisintä elämme parhaillaan. Aiemman confinementin mietteitä voit lukea täältä.

Juuri ennen pääsiäistä presidentti Macron piti televisiopuheen ja ilmoitti että koko maassa tulee vallitsemaan poikkeusolot 5.4.–2.5.2021. Poikkeusolot merkitsivät seuraavia asioita:

🏃ulkonaliikkumiskielto koko maassa klo 19–06

🏠kyläilyt ovat kiellettyjä

🚗kaupunkirajojen yli ei saa matkustaa

🏃liikkua saa 10 km säteellä, mutta vain klo 06–19

👫👭👬max 6 henkilöä saa ulkoilla yhdessä, mutta kokoontumiset eivät ole sallittua. 

kaikki ei-välttämättömät liikkeet suljetaan

🏫koulut siirtyvät etäopetukseen

Meidän perhettämme eniten koskettaa tuo koulujen etäopetus, kyläilyt ja matkustuskielto. Puolisolla on ollut käytössä jo sellainen etä-läsnä-hybridimalli kustannuspaikan ja kodin välillä, mutta viime päivinä hänkin on ollut enimmäkseen kotona. Heti pääsiäisen jälkeen alkoi koululaisellamme etäopiskelu ja minun tehtäväni on nyt avustaa häntä tekniikassa, lukujärjestyksen tulkinnassa ja oikeisiin virtuaaliluokkiin ohjaamisessa sekä pyörittää ruokahuoltoa. Vuosi sitten elimme läpi vastaavaa tilannetta Suomessa sillä erotuksella, että minä tein etätöitä päivät, puoliso huolehti etäkoulun sujumisesta ja iltaisin omien opintojensa etenemisestä. Minä hoidin iltaisin lapsen viihdyttämisen ja iltarutiinit.  Nevö forget.

Ranskassa koulu alkaa jo 3-vuotiaana, joten nyt kun koulut menivät kiinni ja näillä esikoululaisilla ei ole varsinaista etäopetusta, pienemmät sisarukset sekoilevat peruskoululaisten kotona ja sitä kautta tietokoneen ruuduilla aika ajoin. Voin vain kuvitella millaista sirkusta saattaa elämä niissä perheissä olla, joissa vanhemmat koettavat tehdä etätöitään ja vahtia samalla taaperoitaan. Oh là là!

Olen monet kerrat huokaissut helpotuksesta, ettei meidän taloudessamme ole teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia – heille tämä aika on yhtä piinaa. Olen myös tullut ajatelleeksi, miten yhden vanhemman perheessä hoituvat etäkoulut ja -työt, ruoanlaitot ja rutiinit, kun se normaali tukiverkosto ei ole käytettävissä. Toivottavasti näissä perheissä osataan ja jaksetaan hakea apua kaupungilta tai kunnalta, etteivät ihmiset totaalisesti uuvu.

Yksi suuri ero Suomen ja täkäläisen etäkoulujärjestelyn välillä on, että täällä ei koulu järjestä minkäänlaisia ruoannoutomahdollisuuksia. Perheiden on siis itse järjestettävä koululaisten ruokahuolto, olivat vanhemmat kotona tai eivät. Tästä näkövinkkelistä olen seurannut kulmia kohotellen sitä keskustelua, mitä Suomessa on käyty noudetun kouluruoan suhteen. Naristaan ja valitetaan kun ei nyt ollut eineksiä ja näkkäriä kummempaa. Ymmärrän täysin, että ruokalatason ruokia on vaikeaa järjestää hygieenisesti ja kylmäketjut huomioiden ja siksi monessa Suomen koulussa on jaettu tölkkiruokaa tai kuivamuonaa. Ymmärrän toki senkin, että yksipuolisuus mietityttää tai että pieni einesruoka ei riitä kasvaville nuorille, mutta tulee sieltä sentään jotain. Pitäisi kutenkin muistaa, että kaikki toimijat tekevät varmasti parhaansa poikkeusoloissa.

Juu-ei-vaarinhousut VS. Kapteeni käskee

Olen seurannut Suomen uutisointia mahdollisesta ulkonaliikkumiskiellosta ja hallituksen valmisteluista siihen liittyen. Täältä käsin katsottuna tuo eipäs-juupas-sekoilu on ollut hirvittävän sekavaa ja turhauttavaakin. Täälläkin on pitkään tasapainoiltu talouden ja terveydenhuollon mittareiden kanssa ja Macron sanoi, että koulujen sulkeminen on viimeinen vaihtoehto. Nyt kun Pariisin teho-osastojen käyttöaste huiteli jo 130 %:ssa ja koronatartuntojen määrät 30 000:ssa per päivä, oli tehtävä jotain.

Sitä arvostan täkäläisessä systeemissä, että kansalle suunnattu viesti on selkeä ja lopullinen. Joistain ihmisistä tämäntyyppinen vallankäyttö on autoritääristä ja mielivaltaista, mutta itse koen että Ranskan hallituksen viestintälinja on ulospäin yksiselitteistä ja selkeää. Ranskassa media  spekuloi tilanteita ja tulevia päätöksiä, mutta julkinen valta ei tiedota juurikaan mitään sellaista, mikä ei ole täysin varmaa. Varoituksia toki jaetaan tyyliin ”jos se ja se luku menee yli sen ja sen tason, niin kaupunki on suljettava”, jotta kansa osaa hieman ennakoida tulevia toimenpiteitä.



Suomen koronaviestintä puolestaan tuntuu todella sirpaleiselta ja sekavalta. Oudolta tuntuu myös se, että medialle ja sitä kautta kansalle kerrotaan vuolaasti kaikki suunnitelmat ja valmisteluasteella olevat lakiesitykset, jotka sitten joudutaan pyörtämään ja perumaan. Toki taustalla on Suomen perustuslaki ja vahva yksilönsuoja, mutta tuo läpinäkyvyyden ja avoimuuden periaate tuntuu nyt sahaavan omaa jalkaansa. Uskottavuus kärsii ja ydinviestille käy kuin rikkinäisessä puhelimessa, kun suuret suunnitelmat huudellaan julki ennen kuin kaikki porsaanreiät on tukittu ja selusta tarkistettu. 

Ranskassa on koronakriisiä hoidettu samalla ja mielestäni toimivalla kaavalla jo pitkään näin: Joka keskiviikko hallitus ja ministerit neuvonantajineen kokoontuvat keskustelemaan maan tilanteesta. Tehdään tilanneanalyysi, johtopäätökset ja toimenpidesuunnitelma, jotka esitellään presidentille torstaiaamupäivisin. Kahden viikon välein torstai-iltaisin vähintään terveysministeri ja pääministeri kertovat televisiopuheessa kokouksen yhteenvedon ja lopuksi vielä tiivistävät, mitä toimenpiteitä otetaan seuraavaksi käyttöön. Ja piste. Jos tehdään maata koskevia linjauksia, puheenvuorossa on presidentti. Tämän tiedonannon jälkeen ei tule enää THL, STM, AVI tai perustuslakiasiantuntija kertomaan, että oikeastaan tälle suositukselle ei ollut mitään laillisia perusteita ja että aprillia vaan itse kullekin säädylle! 

Ranskan valtion tiedotukseen käytettävällä BFMTV-televisiokanavalla alkaa heti virallisten puheiden jälkeen muutaman tunnin väittely, jossa vastakkain ovat päätösten kannattajat ja vastustajat senaattorista yläasteen rehtoriin ja pormestarista kansalaisaktivistiin. Debatoinnista kun pitävät.

Palveluammattien nousu ja tuho?

Suomen uutisissa kerrottiin, että maassa on käynnissä konkurssiaalto, koska poikkeusolot ovat vähentäneet eritoten palvelualojen kysyntää ja työpaikkoja. Etenkin Helsingin seudulla palvelusektorin tilanne on melko synkkä. Tummanpuhuva se alkaa olla Ranskassakin, vaikka valtio on tukenut yrittäjiä koko kriisin ajan maksamalla 70 % kiinteistä kuluista. Vuoden jälkeen voi monella yrittäjällä olla jo haasteita kattaa kuluista tuo jäljelle jäävä 30 %, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi ravintolat ovat olleet suljettuina pian viisi kuukautta.

Näin kuluttajana olen jo marraskuusta lähtien tottunut siihen, että ravintoloissa tai kahviloissa ei nautiskella tai kulttuurikohteissa ei vierailla. Kaikkeen tottuu, ja kun kyse ei ole omasta toimeentulosta tai elinkeinosta, asiaan voi suhtautua kevyesti ja ymmärryksellä. Ymmärrän kyllä erittäin hyvin kampaajien, ravintoloitsijoiden ja matkailuyrittäjien ahdingon ja sympatiani ovat täysin heidän puolellaan. Kuitenkin jos tarkastelee asiaa veikkohuovislaisesta näkökulmasta, niin ”ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet”. Ei maailmankaikkeuden tai universumin kannalta yhden yrittäjän tai palvelusektorin ahdinko tunnu missään. Viruksia on ollut jo ennen homo sapiensin ilmestymistä maapallolle, ja tiedemiesten mukaan ne tulevat jäämään tänne myös meidän jälkeemme.


Ei tarvitse mennä ajassa kovinkaan kauas taaksepäin, kun Suomessa jälleenrakennettiin maatamme sotien jäljiltä. Silloin vasta alettiin kehittää julkisia palveluja luomalla julkiset koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaaliturvajärjestelmät. Samaan aikaan kaupungistuminen ja teollistuminen oli vasta alussa eikä etätöistä tai vaikkapa somevaikuttajista ollut tietoakaan. Ammattirintamalla kuuminta hottia olivat opettajat, lääkärit, poliisit ja VR:n veturinkuljettajat. 1950-luvulta lähtien muuttoliike Suomen maaseudulta kaupunkeihin kävi vilkkaana ja maatalous elinkeinona väheni. Pointtini tässä on, että vaikka yhden ihmisen (työ)elämässä koronakriisi tuntuu maailman lopulta ja henkilökohtaiselta oikeusmurhalta, on maailma ja työelämä muuttunut niin kauan kuin ihmisiä on maan kamaralla kulkenut. Pitkässä juoksussa ja maailman kaikkeudessa parivuotinen pandemia on hyttysenkakka, mutta ihmiselämässä se voi hyvin olla asia, joka määrittelee parinkin sukupolven kohtalon. Näin kävi 90-luvun lamassa. Samanlaista sukupolvimuistoa povataan koronasta.



Lähtipäs iso pyörä pyörimään, mutta tällaisia ajatuksia on korona itsessäni herättänyt – sekä konkreettisia että korkealentoisia! Näin keski-ikäisenä, suhteellisen hyväosaisena ja länsimaisena ihmisenä en voi sanoa kärsineeni koronakriisin lieveilmiöistä kohtuuttomasti. Tiedostan, että minun on helppoa kirjoitella blogiin henkilökohtaista ajankuvaani tajunnanvirtana, kun samaan aikaan rinnakkaistodellisuudessa kodittoman kuilu oman kodin ja kadun välillä syvenee entisestään tai perheessä molemmat vanhemmat ovat kuolleet koronaan ja lapset jääneet orvoiksi tai maan diktaattori kieltää koko pandemian olemassaolon. Toivon kuitenkin, että onnistuin saamaan kaltaiseni vaihtamaan perspektiiviä kusiaisen korkeudelta linnunradalle – jolloin tilanne ei toivottavasti näytä niin pahalta.

Cordialement,
Pariisinkirjeenvaihtaja


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomi VS. Ranska – tapansa kullakin

Maastamuuttajan muistilista

Desprate housewife of Paris ?