Vietimme taannoisen talvilomamme Etelä- ja Lounais-Ranskassa, joissa kulkuneuvoinamme olivat paikallisjunat sekä apostolinkyyti. Raiteet kuljettivat meidät pisaran muotoiselle reitille: Pariisi-Toulouse-Carcassonne-Perpignan-Monpellier-Nîmes-Avignon-Arles-Séte-Pariisi.
Tässä matkakertomuksen osassa esittelyssä ovat Montpellier ja Nîmes. Aiempien etappiemme matkakuvauksen voit lukea täältä.
Päivä 5. Perpignan–Montpellier | 157 km | TER 11.08–13.04 | Ibis Montpellier Centre Comedie***
Reissumme puolimatkan krouvi oli Montpellier, joka on noin Tampereen kokoinen kaupunki lähellä Välimerta Etelä-Ranskassa. Jos Toulouse on sävyltään vaaleanpunainen kaupunki, Montpellierin vallitseva väri on seepia tai beesi. Kaupunki on syntynyt alun perin markkina-alueelle perustetulle paikalle. Aurinkokuningas Ludvig XVI valtasi Montpellierin hugenoteilta 1622 ja jättikin jälkensä muuan muassa pompöösien rakennelmien ja itseänsä muistuttavien patsaiden muodossa. Nykypäivänä se on vilkas yliopistokaupunki ja siellä on vuosittain noin 60 000 opiskelijaa.
Aloitimme kierroksemme Place de la Comédien -aukiolta, jonka laidalla on oopperatalo ja keskellä kaupungin symboli La Fontaine des Trois Grâces -suihkulähde. Vuonna 1777 pystytetyn suihkulähteen huipulla on kolme patsasta, jotka kuvaavat kreikkalaisen mytologian hahmoja nimeltä Aglaé, Euphrosine ja Thalie. He ovat Zeuksen tyttäriä ja siten jumalattaria, jotka ilmentävät viettelyä, kauneutta, luontoa, ihmisen luovuutta ja hedelmällisyyttä.
Aukiolta lähdimme puikkelehtimaan 1600–1700-luvuilta peräisin oleviin Vanhankaupungin kortteleihin. Pidin paljon Monpellierin tunnelmasta, joka oli Pariisin hälinään verrattuna rauhallinen ja välimerellinen. Paikoin jyrkätkin pinnan nousut toivat kivaa vaihtelua jalkapatikkaan ja pienet sivukadut sekä niiltä aukeavat näkymät ruokkivat löytöretkeilijän visuaalista nälkää. Paikoin superkapeat kadut, kaikkialla vallitseva seesteinen väritys ja kadunkulmien takaa aukenevat arkkitehtoniset näkymät saivat aikaan reissuromanttisen tunnelman.
Päädyimme sattumalta perin omintakeiselle Saint Pierren katedraalille, joka on peräisin 1300-luvulta. Kerta toisensa jälkeen tällaisten rakennusten äärellä minua hätkähdyttää entisaikojen remonttireiskojen rakennustaito (vaikken alasta mitään tiedäkään). Moni elementtitalo on tullut elinkaarensa päähän jo yhdessä ihmiselämässä, mutta lihas- ja hevosvoimalla rakennettuja kivirakennelmia seisoo paikallaan vuosisatojenkin jälkeen.
Katedraali tosin kärsi suuria vauriota Ranskan uskonsotien (myös hugenottisodat) aikana 1562–1598, mutta se uudelleenrakennettiin 1600-luvulla. Kirkkojahan Ranskassa riittää, mutta tämän yksilön erityispiirteenä oli sen pääovea kehystävät omalaatuiset pilarit (ympärysmitaltaan 4,5 metriä), jotka toivat mieleen ennemminkin satujen linnan kuin katedraalin. Se on listattu kansallisen Monument historique -maamerkkien joukkoon.
Kirkolta suuntasimme kivenheiton päähän Place de Peyrou -puistoesplanadille, jota vastapäätä komeilee vuonna 1691 pystytetty Riemukaari. Seuraava katseenkiinnittäjä oli korkea Aurinkokuningasta, eli Ludvig XIV:ttä, esittävä ratsastajapatsas. Pitkän hiekkabulevardin päässä sen korkeimmalla kohdalla seisoi puolestaan upea antiikin temppelin tyylinen vesitorni, joka on ollut paikallaan vuodesta 1768.
Vesitornista johdetaan vedet Montpellierin lukuisiin suihkulähteisiin. Mutta mistä vesi tulee vesitornille? Se onkin oma tarinansa: 1700-luvulla kokoontuneen kuninkaallisen tiedekunnan tehtävänä oli pohtia Montpellirien vesiongelmaa ja sitä ratkomaan pestattiin insonööri Henri Pitot de Launay. Hän keksi yhdistää 14 kilometrin päässä sijainneen Saint-Clémentin lähteen Place de Peyroun vesitorniin 800-metrin korkeudessa kulkevalla kaksipilarisella akveduktilla. Tätä rakennelmaa pitkin vesi valui lähteeltä koko matkan kaupunkiin loivaa alamäkeä.
Montpellierissä kivaa oli sekin, että keskustassa kulki raitiovaunu. Käveltyämme kylliksi, hyppäsimme spåran kyytiin ja pääsimme vielä näkemään kaupunkia kiskoilta käsin. Lähtöpäivänä samat kiskot kuljettivat meidät kierrokselle kaupungin laidalle, jossa oli täysin toisen tyyppistä arkkitehtuuria ja urbaania meininkiä. Päivä 6. Montpellier–Nîmes | 46 km | Intercites 10.57–11.22 | Hôtel Abalone - Centre Gare **
Kiskot kuljettivat meidät seuraavaksi ihastuttavaan Nîmes’in kaupunkiin, jossa kirkas auringonpaiste toivotti meidän tervetulleeksi. Majoituimme vaatimattomassa, mutta siistissä hotellissa rautatieaseman vieressä ja varasimme kahdeksan euron lisämaksusta todella maittavan ja ruhtinaallisen aamiaisen. Muutaman päivän kolmioleipäaamiaisten jälkeen uunituoreet croissantit ja patongit maistuivat taivaalliselta café au lait’n kanssa! Nîmes osoittautui oikeaksi helmeksi! Asterix-sarjakuvien faneille kaupungissa riitti roomalaisajan fiboja. Kaupungin nimi tulee sanasta Nemausus, joka tarkoittaa Niilin veteraaneja. Tämä puolestaan viittaa Julius Caesarin sotaretkiin Niilillä, jossa 15 vuotta palveltuaan Caesarin sotilaat saivat palan viljelysmaata alueelta.
Kun otetaan aikaharppaus roomalaisajoista teolliselle aikakaudelle, päästään toiseen etymologian haaraan; farkkukangas eli denim on saanut nimensä alueen tekstiiliteollisuudesta. Denim on peräisin Serge de Nîmes -nimisestä kankaasta, joka keksittiin Nîmes' issa. Ranskaksi ilmaistuna Nîme' sistä kotoisin/peräisin lausutaan ”de Nîmes”, joka kuulostaa ”denimiltä”.
Aloitimme koluamaan kaupunkia rautatieasemalta lähtevää bulevardia pitkin, josta päädyimme La Fontaine la pradiere -suihkulähteen koristamalle aukiolle. Kaunis suihkulähde on James Pradierin suunnittelema, ja sen huipulla seisovan naishahmon mallina Juliette Drouet’n sanotaan toimineen. Ai kuka hän oli? No kuulemma Victor Hugon rakastajatar.
Suihkulähteeltä näköetäisyydellä komeilee Nîmes Arena, joka on maailman parhaiten säilynyt roomalaisajan amfiteatteri. Ellipsin muotoista teatteria kiertää kaksikerroksinen doorilaispylväiden rivistö. Se on vuonna 80 valmistunutta Rooman Colosseumia vain muutaman vuoden nuorempi ja keskiajalla sitä käytettiin myös linnoituksena. Nykypäivänä areena palvelee erilaisten tapahtumien näyttämönä – koronan vuoksi se tosin oli suljettuna muiden nähtävyyksien tapaan. Areenan edustalla seisoo härkätaistelijapatsas, joka pää painuksissa pitelee käsissään muletaa, eli punaista vaatetta. Patsas esittää kuuluisaa saksalaista matadoria, Nimeño II:a, joka loukkaantui vakavasti härkätaistelussa lähessä Arlesia 1989 ja pari vuotta myöhemmin riisti oman henkensä. 
Matkamme jatkui pitkin Vanhankapungin katuja ja emme olisi arvanneet, että kaikki tiet todellakin vievät Roomaan! Nimittäin kotvan kuluttua päädyimme Maison Carrée -nimiselle monumentille, joka on näihin päiviin asti lähes täydellisenä säilynyt roomalaisajan temppeli. Tämä 17-metrinen rakennus on valmistunut keisari Augustuksen aikana, jolloin sitä ympäröi kokonainen forum, eli tori. Keisari Augustus rakennutti temppelin pojanpojilleen Augustus, Caius ja Lucius Caesarille – ja näemmä aika monen muunkin sukupolven iloksi heidän jälkeensä.
Kartturimme bongasi turistikartasta seuraavan must see -kohteen, mutta lapsi vaati jo jäätelöä. Jätskitauon jälkeen taivalsimme helteessä kaupungin korkeimmalle Mont Cavalier -kukkulalle. Sen päällä Nîmes' iä vartioi Tour Magne -torni, joka on ainoa jäänne muinaisista augustinolaisista linnoituksista. Myöhemmin tornia käytettiin puolustukseen englantilaisia vastaan satavuotisessa sodassa.
Lähdimme laskeutumaan kukkulalta upeaan Jardins de la Fontaine -puutarhaan. 15 hehtaaria käsittävä alue on Euroopan ensimmäisiä yleisiä puutarhoja. Alueella on kauniita suihkulähteitä, patsaita ja viheralueita. Puiston reunalla on vuodelta 25 EAA peräisin oleva Dianan temppeli, jonka alkuperäistä käyttötarkoitusta ei ole pystytty selvittämään. Uskonnollisen temppelin sijasta sen on arveltu palvelleen kirjastona ja keskiajalla se toimi luostarina. Temppelin rauniot löydettiin vuonna 1745, kun puutarhan rakennustöitä aloitettiin. Jälleen kerran tuntui epätodelliselta seistä rakennuksessa, joka on ollut paikallaan yli 2000 vuotta!
Matkakertomus jatkuu seuraavassa postauksessa. Jäljellä ovat vielä Avignon, Arles ja Séte.Cordialement,
Pariisin kirjeenvaihtaja
Kommentit
Lähetä kommentti